Julkisoikeus: hallinnon
juridiikan ohjelma
Opintojaksokuvaukset
Perusopinnot
Aineopinnot
Syventävät opinnot
Tieteenalana ja yliopistollisena oppiaineena julkisoikeus käsittelee
valtiota, kuntia ja muita julkisyhteisöjä, niiden oikeudellista
rakennetta, julkisen vallan käyttämistä sekä ihmisten
asemaa suhteessa julkisyhteisöihin. Keskeisenä tarkastelukohteena
on hallintotoimintaan vaikuttava oikeudellinen normisto, sen asettaminen ja
soveltaminen, merkitys, tehtävät ja vaikutukset yhteiskunnassa.
Oikeudellisen normiston tarkastelun pääpaino on hallinto-oikeudessa
ja valtiosääntöoikeudessa sekä eurooppaoikeudessa.
Julkisoikeuden pääaineopinnoista on muodostettu erillinen
hallinnon juridiikan ohjelma, jonka erityispiirteenä on nykyaikaiseen
julkiseen hallintoon vaikuttavien oikeudellisten tekijöiden ja ilmiöiden
tarkasteleminen vertailevasta näkökulmasta. Ohjelma pyrkii takaamaan
siitä valmistuville vankat perustiedot julkisen hallinnon menettelytapoja
ohjaavista tekijöistä sekä päätöksenteon sisältöön
liittyvästä hallintotoiminnan sääntelystä. Opintoihin
sisältyvän materiaalin ammatillisena tarkoituksena on antaa valmiudet
hallintotoiminnassa esiintyvien monitahoisten oikeudellisten tekijöiden
ja ongelmien käsittelyyn sekä modernia hallintotoimintaa koskevien
oikeudellisten ongelmien analysointiin, oikeudellis-hallinnollisten kirjallisten
esitysten laadintaan sekä menettelytapojen hallintaan. Erityistavoitteena
on luoda perusvalmiudet julkishallinnon juridiseen tarkasteluun ja osaamiseen
koko Euroopan Unionia silmällä pitäen.
Julkisoikeuden opintojen tavoitteet ovat kahtaalla. Ammatillisena
tavoitteena on taata opiskelijoille valmius 1) toimia hallinnollista asiantuntemusta
vaativissa johto- ja suunnittelutehtävissä, 2) toimia erityisesti
julkishallinnon ja välillisen julkishallinnon tehtävissä joissa
on hyötyä oikeudellisen sääntelyjärjestelmän
tuntemuksesta ja 3) toimia viranomaistoimintaa ohjaavan normiston soveltamista
edellyttävissä tehtävissä. Tieteellisenä tavoitteena
on perehdyttää opiskelijat oikeudellisen tutkimuksen teoriaan ja
metodologiaan, tarjota opiskelijan valitseman julkisoikeuden päälohkon
syvällinen tuntemus sekä yleinen valmius harjoittaa tieteellisiä
jatko-opintoja. Sekä ammatillisten että tieteellisten tavoitteiden
kohdalla erityistä huomiota kiinnitetään julkisoikeudellisten
ongelmien ja ratkaisujen vertailevaan tarkasteluun eurooppalaisessa kontekstissa.
|
Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto pääaineessa
julkisoikeus: hallinnon juridiikan ohjelma |
Yleisopinnot
Johdatus yhteiskuntatalouteen 3 ov
Tietotekniikan perusteet 2 ov
Tietokone työvälineenä 2 ov
Tilastotieteen johdantokurssi 3 ov
10 ov
Kieliopinnot
Hallinnon ja tieteen suomea:
Suullinen viestintä 2 ov
Kirjallinen viestintä 1 ov
Toinen kotimainen kieli 4 ov
Vieras kieli 5 ov
12 ov
Julkisoikeuden pääaineopinnot
Perusopinnot 15 ov
Aineopinnot (sisältää kandidaatintutkielman) 26 ov
41 ov
Sivuaineopinnot
Hallintotieteen perusopinnot 15 ov
Vero-oikeus (OIK.128) 4 ov
Muut sivuaineopinnot 38 ov
57 ov
Tutkinnon vähimmäislaajuus
120 ov
|
Hallintotieteiden maisterin tutkinto pääaineessa
julkisoikeus: hallinnon juridiikan ohjelma |
Yleisopinnot
Johdatus yhteiskuntatalouteen 3 ov
Tietotekniikan perusteet 2 ov
Tietokone työvälineenä 2 ov
Tilastotieteen johdantokurssi 3 ov
10 ov
Kieliopinnot
Hallinnon ja tieteen suomea:
Suullinen viestintä 2 ov
Kirjallinen viestintä 1 ov
Tieteellinen kirjoittaminen 1 ov
Toinen kotimainen kieli 4 ov
Vieras kieli 5 ov
13 ov
Julkisoikeuden pääaineopinnot
Perusopinnot 15 ov
Aineopinnot 26 ov
Syventävät opinnot 40 ov
81 ov
Sivuaineopinnot
Hallintotieteen perusopinnot 15 ov
Vero-oikeus (OIK.128) 4 ov
Muut sivuaineopinnot 37 ov
56 ov
Tutkinnon vähimmäislaajuus
160 ov
|
Julkisoikeus: hallinnon juridiikan ohjelman pääaineopinnot
81-82 ov |
Perusopinnot 15 ov
JOI.101 Julkisoikeuden perusteet 3 ov
JOI.109 Yleishallinto-oikeus 3 ov
JOI.103 Kunnallisoikeus 3 ov
JOI.104 Virkamiesoikeus 3 ov
JOI.107 Julkistalouden oikeudelliset perusteet 3 ov
Aineopinnot 26-27 ov
JOI.298 Valtiosääntöoikeus 4 ov
JOI.225 Comparative Law 2 ov
JOI.203 Oikeusteoria 3 ov
JOI.218 Eurooppalainen julkisoikeus 4 ov
JOI.226 Ympäristöoikeuden perusteet 1 ov
JOI.219 Harjoittelu 3 ov
JOI.251 Julkisoikeuden kandidaattiseminaari 5 ov
Valitaan yksi seuraavista:
JOI.227 Kansainvälinen ympäristöoikeus 2 ov
JOI.224 Public International Law 2 ov
Valitaan yksi seuraavista:
JOI.217 Kaavoitus ja rakennettu ympäristö 2 ov
JOI.228 Oikeussosiologia 3 ov
JOI.212 Sosiaali- ja terveysoikeus 2 ov
JOI.229 Yksityistäminen ja sopimustoiminta julkishallinnossa 2 ov
Syventävät opinnot 40 ov
JOI.316 Oikeustapausanalyysi 3 ov
JOI.317 Oikeustutkimuksen metodiseminaari 3 ov
JOI.318 Vertaileva julkisoikeus 3 ov
Julkisoikeuden erityisalat syventäen. Valitaan kaksi seuraavista:
JOI.314 Eurooppalaisen julkisoikeuden syventävä jakso 3 ov
JOI.312 Hallinto-oikeuden syventävä jakso 3 ov
JOI.313 Valtiosääntöoikeuden syventävä jakso
3 ov
JOI.319 Ympäristöoikeuden syventävä jakso 3 ov
JOI.397 Tutkimusseminaari 5 ov
JOI.398 Pro gradu -tutkielma 20 ov
Ympäristöhallinto-oikeuden kokonaisuuden (yht. 8 ov)
muodostavat seuraavat opintojaksot:
JOI.226 Ympäristöoikeuden perusteet 1 ov
JOI.217 Kaavoitus ja rakennettu ympäristö 2 ov
JOI.227 Kansainvälinen ympäristöoikeus 2 ov
JOI.319 Ympäristöoikeuden syventävä jakso 3 ov
Sivuaineopiskelijoille tarjottava aineopintojakso:
JOI.222 Oikeudellisen tiedon haku * 1 ov
* Pääaineopiskelijat suorittavat opintojakson osana kandidaattiseminaaria.
Opintojaksokuvaukset
Opintojaksokuvauksiin kirjattujen suoritustapojen lisäksi saattaa
opintojaksoihin opettajan harkinnan mukaan sisältyä myös kirjallisia
työtehtäviä.
Opintojaksoihin liittyvät säädökset luetellaan
kursseittain julkaistavissa säädösluetteloissa. Pääsääntöisesti
säädökset on hallittava sellaisina kuin ne esitetään
uusimmassa lakikirjassa, jollei jonkin opintojakson osalta ole toisin ilmoitettu.
Opiskelijan on varauduttava siihen, että keskeiset säädösmuutokset
voivat vaikuttaa opintovaatimuksiin myös kesken lukuvuoden.
|
Perusopinnot |
Julkisoikeuden perusteet
Introduction to Public Law
Koodi ja laajuus: JOI.101, 3 ov
Tavoite: Johdattaa julkisoikeuteen sekä antaa yleiskuva
julkisoikeuden systematiikasta ja keskeisistä sisältöalueista
sekä alan tutkimuksesta.
Sisältö: 1) Suomen oikeusjärjestys, sen rakenne
ja systematiikka, 2) Suomen valtiosääntö ja hallitusjärjestelmä
sekä hallinto-oikeuden perusteet, 3) oikeudellisten lähteiden käytön
perusteet, 4) hallinnon juridiikan tutkimuksen perusteet.
Opetus: Luennot 20 h.
Kirjallisuus:
1. HUSA - POHJOLAINEN: Julkisen vallan oikeudelliset perusteet. Johdatus julkisoikeuteen.
Helsinki 2002.
2. EEROLA - MYLLY - SAARINEN: EU-oikeuden perusteet. Tampere 2000. Sivut
10-116.
3. Luennoitsijan ilmoittamat säädökset.
Suoritustapa: Luentojen, säädösten ja kirjallisuuden
tenttiminen sekä harjoitustehtävän laatiminen.
Yleishallinto-oikeus
General Administrative Law
Koodi ja laajuus: JOI.109, 3 ov
Tavoite: Antaa kokonaiskuva hallintomenettelyssä noudatettavista
hallinto-oikeudellisista periaatteista ja hallintotoiminnan oikeudellisesta
sääntelystä sekä oikeussuojasta hallinnossa.
Sisältö: 1) Hallinto-organisaation oikeudelliset perusteet
ja viranomaisten toimivaltasuhteet, 2) esittely ja hallintoharkinta, 3) hallintomenettely,
4) oikeussuojakeinot ja muutoksenhakujärjestelmä.
Opetus: Luennot 20 h.
Kirjallisuus:
1. KULLA: Hallintomenettelyn perusteet. Helsinki 2003..
2. MÄENPÄÄ: Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet.
Helsinki 2003.
3. HALLBERG - IGNATIUS - KANNINEN: Hallintolainkäyttölaki. Helsinki
1997.
4. Luennoitsijan ilmoittamat säädökset.
Suoritustapa: Luentojen, säädösten ja kirjallisuuden
tenttiminen.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perusteet.
Kunnallisoikeus
Local Government Law
Koodi ja laajuus: JOI.103, 3 ov
Tavoite: Antaa oikeudelliselta kannalta kokonaiskuva kunnallishallinnon rakenteesta,
toiminnasta ja toimintaperiaatteista.
Sisältö: 1) Kunnan hallintokoneiston rakenne, 2) hallintoelimet,
niiden tehtävät ja toimivaltasuhteet, 3) kuntalaisen asema ja oikeudet,
4) kuntien yhteistoiminta, 5) kunnan ja valtion väliset suhteet 6) muutoksenhakujärjestelmä.
Opetus: Luennot 15 h.
Kirjallisuus:
1. HARJULA - PRÄTTÄLÄ: Kuntalaki. Johdanto-osa sekä kommentaariosasta
luvut 1-5, 7 ja 10-11. Helsinki 2004.
2. HEURU - MENNOLA - RYYNÄNEN: Kunnallinen itsehallinto. Helsinki 2001.
3. Luennoitsijan ilmoittamat säädökset.
Suoritustapa: Luentojen, säädösten, kirjallisuuden
ja oikeustapausten tenttiminen.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perusteet.
Virkamiesoikeus
Law of Civil Servant
Koodi ja laajuus: JOI.104, 3 ov
Tavoite: Perehdyttää virkamiehen oikeudelliseen asemaan,
oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä palvelussuhteen ehtojen määräytymiseen
sekä virkasuhteeseen ja virkaehtosopimuksiin liittyvien oikeusriitojen
ratkaisumenetelmiin.
Sisältö: 1) Virkamiehen oikeudellinen asema, 2) viran
perustaminen ja lakkauttaminen, 3) virkasuhde, sen syntyminen ja lakkaaminen,
4) virkamiehen oikeudet, velvollisuudet ja vastuu, 5) virkaehtosopimusjärjestelmä.
Opetus: Luennot 20 h.
Kirjallisuus:
1. KOSKINEN - KULLA: Virkamiesoikeuden perusteet. 3. p. Helsinki 2001.
2. HARJULA - PRÄTTÄLÄ: Kuntalaki. 6. luku. Helsinki 2004.
3. HE 196/2002. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kunnallisesta viranhaltijasta
ja laiksi kuntalain muuttamisesta.
4. HEURU: Kuntalaki käytännössä. 6. luku: Henkilöstö.
(Saatavissa myös: http://www.edilex.fi/index.php?goto=virallistieto/saadoskokoelma/index.php,
kohta julkisoikeus, asiantuntijakirjoitukset, Heuru Kauko; päivitetty
html-versio).
5. Luennoitsijan ilmoittamat säädökset.
Suoritustapa: Luentojen, säädösten, kirjallisuuden
ja oikeustapausten tenttiminen.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perusteet.
Julkistalouden oikeudelliset perusteet
Legal Basis of Public Finances
Koodi ja laajuus: JOI.107, 3 ov
Tavoite: Antaa kokonaiskuva julkisyhteisöjen ja julkisten
laitosten budjettitalouden oikeudellisista perusteista sekä varainkäytön
suunnittelua, järjestelyä ja valvontaa koskevan normiston sisällöstä.
Sisältö: 1) Julkisen talouden tehtävät ja
rakenne, 2) valtiontalouden suunnittelu, 3) valtion talousarvio ja sen soveltaminen,
4) kunnallistalouden oikeudelliset perusteet, 5) valtionosuusjärjestelmä,
6) valtiontalouden ja kunnallistalouden valvonta, 7) EU-varojen käyttö
ja valvonta.
Opetus: Luennot 24 h.
Kirjallisuus:
1. MYLLYMÄKI: Finanssihallinto-oikeus. Porvoo 2000.
2. HARJULA - PRÄTTÄLÄ: Kuntalaki. Helsinki 2004 (soveltuvin
osin).
3. Tutustuminen uusimpaan hallituksen esitykseen Eduskunnalle valtion talousarvioksi.
4. Tutustuminen kotikunnan talousarvioon. Esim. Vaasan kaupunki: http://www.vaasa.fi.
5. Luennoitsijan ilmoittamat säädökset.
Suoritustapa: Luentojen, säädösten ja kirjallisuuden
tenttiminen.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perusteet.
|
Aineopinnot |
Valtiosääntöoikeus
Constitutional Law
Koodi ja laajuus: JOI.298, 4 ov
Tavoite: Perehdyttää Suomen valtiojärjestelmän
rakenteeseen, ylimpien valtioelinten asemaan, tehtäviin ja toimintaperiaatteisiin
sekä yksilöiden oikeusasemaan ja perus- sekä ihmisoikeuksiin.
Tutustuttaa valtiosääntöoikeuden yleisiin oppeihin.
Sisältö: 1) Suomen valtiojärjestelmän rakenne,
2) ylimmät valtioelimet, niiden asema ja tehtävät, 3) valtioelinten
väliset toimivalta-, valvonta- ja vastuusuhteet, 4) perus- ja ihmisoikeudet
osana valtiosääntöoikeutta, 5) valtiosääntöoikeuden
yleiset opit.
Opetus: Luennot 10 h.
Kirjallisuus: luennoitsijan ilmoittamin osin:
1. PELLONPÄÄ: Euroopan ihmisoikeussopimus. 3. painos. Helsinki 2000.
2. JYRÄNKI: Uusi perustuslakimme. Turku 2000.
3. HUSA: Yleinen valtiosääntöoikeus. Joensuu 1997.
4. PERUSOIKEUDET SUOMESSA. Helsinki 1999. Toim. Nieminen.
5. Luennoitsijan ilmoittamat säädökset ja muu materiaali.
Suoritustapa: Luentojen, kirjallisuuden ja säädösten
tenttiminen.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perusteet.
Comparative Law
Code and credits: JOI.225, 2 cr
Aim: To initiate into the comparative law and its significance
especially from the perspective of public law.
Teaching: Will be announced later.
Course Literature:
1. BOGDAN: Comparative Law. Stockholm 1994. or HUSA: Johdatus oikeusvertailuun.
Helsinki 1998.
2. COMPARING LEGAL CULTURES. Aldershot etc. 1997. Part I (pp. 11-154). Ed.
Nelken.
3. REITZ: How to Do Comparative Law. American Journal of Comparative Law,
Volume 46 (1998), pp. 617-636.
Requirements for the credits: Exam.
Oikeusteoria
Legal Theory
Koodi ja laajuus: JOI.203, 3 ov
Tavoite: Perehdyttää oikeudelliseen ajatteluun ja laintulkintaan
sekä oikeudellisen tutkimuksen perusteisiin ja oikeusfilosofiaan.
Sisältö: 1) Oikeusfilosofian ja oikeusteorian perusteet,
2) sääntely- ja normiteoria, 3) oikeuslähdeoppi, 4) laintulkinnan
teoria, 5) oikeustieteiden metodologian perusteet.
Opetus: Luennot 30 h.
Kirjallisuus:
1. LAAKSO: Oikeudellisesta sääntelystä ja päätöksenteosta.
Helsinki 1990.
2. MAKKONEN: Luentoja yleisestä oikeustieteestä. Helsinki 1998.
3. SILTALA: Johdatus oikeusteoriaan. Helsinki 2001.
Suoritustapa: Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen (luennot
suoritetaan luentopäiväkirjalla).
Eurooppalainen julkisoikeus
European Public Law
Koodi ja laajuus: JOI.218, 4 ov
Tavoite: Tutustuttaa erityisesti eurooppalaiseen julkisoikeuteen
ja yleisesti EY-oikeuteen sekä erityisesti eurooppalaiseen hallinto-oikeuteen.
Sisältö: 1) EY:n oikeusjärjestelmä, 2) eurooppaoikeuden
keskeiset käsitteet ja periaatteet, 3) jäsenvaltioiden asema osana
Unionin kokonaisuutta, 4) eurooppalainen hallinto-oikeus.
Opetus: Luennot 20 h.
Kirjallisuus:
1. EEROLA - MYLLY - SAARINEN: EU-oikeuden perusteet. Tampere 2000.
2. MÄENPÄÄ: Eurooppalainen hallinto-oikeus. Helsinki 2001.
3. PERUSOIKEUDET EU:SSA. Helsinki 2001. Toim. Nieminen.
4. SCHWARZE - LAAKSO - KUUTTINIEMI: Eurooppalaisen hallinto-oikeuden keskeiset
periaatteet. Helsinki 1999.
Suoritustapa: Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen (luennot
suoritetaan luentopäiväkirjalla).
Edeltävät opinnot: Public International Law tai Kansainvälinen
ympäristöoikeus, Valtiosääntöoikeus.
Public International Law
Code and credits: JOI.224, 2 cr
Aim: To familiarize students with the basic structure and contents
of international law and especially to the sources of international law as
well as international organizations.
Contents: 1) Structure and content of international law, 2) sources
of international law, 3) most important international organizations.
Teaching: Lectures 10 h (every second year).
Course Literature:
1. HAKAPÄÄ: Uusi kansainvälinen oikeus. Helsinki 2003.
or
2. BROWNLIE: Principles of Public International Law. Oxford 2003 (footnotes
and parts IV-V, VII excluded).
Requirements for the credits: Exam.
Special Information: Alternative with the course Kansainvälinen
ympäristöoikeus for students whose main subject is public law.
Ympäristöoikeuden perusteet
Introduction to Environmental Law
Koodi ja laajuus: JOI.226, 1 ov
Tavoite: Antaa kokonaiskuva ympäristöoikeuden alasta,
keskeisistä käsitteistä ja periaatteista.
Sisältö: 1) Ympäristöoikeuden yleiset opit,
2) ympäristöoikeuden omistus- ja suunnittelujärjestelmät,
3) luonnonsuojelu, luonnonvaratalous ja maisemansuojelu, 4) ympäristönsuojelun
ohjauskeinot, 5) ympäristövastuu ja taloudelliset ohjauskeinot.
Opetus: Luennot 20 h.
Kirjallisuus:
1. EKROOS - KUMPULA - KUUSINIEMI - VIHERVUORI: Ympäristöoikeuden
pääpiirteet. ss. 1-80, 243-313, 349-553. Vantaa 2002.
Suoritustapa: Kirjallinen työ.
Edeltävät opinnot: Yleishallinto-oikeus.
Kansainvälinen ympäristöoikeus
International Environmental Law
Koodi ja laajuus: JOI.227, 2 ov
Tavoite: Perehdyttää kansainvälisten ympäristösopimusten
alaan sekä EY:n ympäristöoikeuteen.
Sisältö: 1) Kansainvälisen ympäristöoikeuden
yleiset opit, 2) kansainvälisen ympäristöoikeuden lohkot, 3)
kansainvälisen ympäristöoikeuden noudattamisen takeet, 4)
EY:n ympäristöpolitiikan tavoitteet ja periaatteet, 5) EY:n ympäristöpolitiikan
horisontaaliset ohjauskeinot, 6) EY:n ympäristöpolitiikan lohkot.
Opetus: Kirjallisuustentti ja essee.
Kirjallisuus:
1. KRÄMER: EC Environmental Law. Sweet & Maxwell, 4th ed. London
2000. Luvut: 1-3 sekä 4.1, 4.3-4.12, 5, 6.1, 7.1, 8.1, 8.5-8.6, 9.1,
10-11.
2. BIRNIE - BOYLE: International Law & The Environment. Oxford
2002. Luvut: 1-5 sekä 6.1, 7.1, 8.1, 9.1, 10.1, 11-12, 13.1, 14.1, ja
15.
Suoritustapa: Kirjallisuuden tenttiminen ja esseen kirjoittaminen tentaattorin
kanssa sovitusta oikeustapauksesta.
Edeltävät opinnot: Ympäristöoikeuden perusteet.
Pakollisuus: Pääaineopiskelijalle vaihtoehtoinen opintojakson
Public International Law kanssa.
Kaavoitus ja rakennettu ympäristö
Planning and Built Environment
Koodi ja laajuus: JOI.217, 2 ov
Tavoite: Perehdyttää maankäytön suunnitteluun
kaavoitus- ja rakennusoikeuden näkökulmasta.
Sisältö: 1) Kaavoitus- ja rakennuslainsäädännön
yleiset periaatteet, 2) kaavoituksen ja rakentamisen oikeudellinen ohjausjärjestelmä,
3) toimivalta, menettely ja muutoksenhaku, 4) kaavoittamiseen ja rakentamiseen
liittyvät ympäristökysymykset.
Opetus: Luennot 10 h.
Kirjallisuus:
1. EKROOS - KUMPULA - KUUSINIEMI - VIHERVUORI: Ympäristöoikeuden
pääpiirteet. ss. 123-242 ja 315-348. Vantaa 2002.
2. Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös
ekologisen kestävyyden edistämisestä. Perustelutekstit. (saatavissa http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=5138)
3. Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista
(saatavissa http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=4403).
4. Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuus: arvio laista saaduista
kokemuksista. Ympäristöministeriö 2002 (saatavissa myös http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=8438).
5. Luennoitsijan ilmoittamat artikkelit.
Suoritustapa: Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen.
Edeltävät opinnot: Ympäristöoikeuden perusteet.
Pakollisuus: Pääaineopiskelijalle vaihtoehtoinen opintojaksojen
Sosiaali- ja terveysoikeus, Oikeussosiologia ja Yksityistäminen ja sopimustoiminta
julkishallinnossa kanssa.
Lisätiedot: Suositellaan myös talousoikeuden opintojakson
Yrityksen ympäristöoikeus suorittamista, mikäli opiskelija
haluaa suunnata opintojaan ympäristöoikeuteen. Ks. myös Ympäristöalan
opintokokonaisuus.
Oikeussosiologia
Sociology of Law
Koodi ja laajuus: JOI.228, 3 ov
Tavoite: Perehdyttää sosiologisen/yhteiskuntateoreettisen
ajattelun mahdollisuuksiin oikeusjärjestelmän jäsennyskeinona.
Sisältö: 1) Sosiologian perusteet, 2) sosiologian klassikot
oikeudesta, 3) oikeussosiologian perusteet, 4) oikeuden funktiot modernissa
yhteiskunnassa, 5) joitakin ajankohtaisia puheenvuoroja.
Opetus: Luennot 20 h.
Kirjallisuus:
1. KYNTÄJÄ: Muurahaisia oikeussosiologian pesästä. Vammala
2000.
2. TUORI: Kriittinen oikeuspositivismi. Helsinki 2000.
Suoritustapa: Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen.
Pakollisuus: Pääaineopiskelijalle vaihtoehtoinen opintojaksojen
Sosiaali- ja terveysoikeus, Kaavoitus ja rakennettu ympäristö
ja Yksityistäminen ja sopimustoiminta julkishallinnossa kanssa.
Sosiaali- ja terveysoikeus
Social Welfare and Health Law
Koodi ja laajuus: JOI.212, 2 ov
Tavoite: Perehdyttää sosiaali- ja terveysoikeuteen
hallinto-oikeuden erityisalana.
Sisältö: 1) Sosiaali- ja terveyshallinnon organisaatio,
2) sosiaaliturvaoikeus ja sosiaalipolitiikka, 3) terveydenhuoltoon ja sairaanhoitoon
liittyvät oikeudelliset kysymykset.
Opetus: Kirjallisuustentti.
Kirjallisuus:
1. TUORI: Sosiaalioikeus. Helsinki 2004.
Suoritustapa: Kirjallisuuden tenttiminen.
Edeltävät opinnot: Yleishallinto-oikeus.
Pakollisuus: Pääaineopiskelijalle vaihtoehtoinen opintojaksojen
Kaavoitus ja rakennettu ympäristö, Oikeussosiologia ja Yksityistäminen
ja sopimustoiminta julkishallinnossa kanssa.
Yksityistäminen ja sopimustoiminta julkishallinnossa
Privatization and Contracting in Public Administration
Koodi ja laajuus: JOI.229, 2 ov
Tavoite: Perehdyttää hallinnon sopimustoimintaan ja
yksityistämiseen liittyvään tematiikkaan oikeudellisesta näkökulmasta.
Sisältö: Sopimukset julkishallinnossa, julkiset tehtävät
ja hallintosopimukset, yksityis- ja julkisoikeuden väliset suhteet sekä
yksityistämisen vaikutukset.
Opetus: Ei järjestetä lukuvuonna 2004-2005.
Kirjallisuus:
1. RASINMÄKI: Yksityistäminen kunnallishallinnossa. Helsinki 1997.
2. MÄKINEN: Maankäyttösopimus ja hyvä hallinto. Jyväskylä
2000.
Suoritustapa: Kirjallisuuden tenttiminen.
Pakollisuus: Pääaineopiskelijalle vaihtoehtoinen opintojaksojen
Sosiaali- ja terveysoikeus, Kaavoitus ja rakennettu ympäristö
ja Oikeussosiologia kanssa.
Lisätiedot: Talousoikeuden sopimusjuridiikkaa koskevista
opintojaksoista on hyötyä tämän jakson suorittamiselle
ja jakson sisältämän yksityisoikeudellisen aineksen ymmärtämiselle.
Harjoittelu
Practical Training
Koodi ja laajuus: JOI.219, 3 ov
Tavoite: Perehdyttää käytännön hallintotoimintaan.
Sisältö: Työskentely kolmen kuukauden ajan valtion,
kunnan tai muun julkisyhteisön organisaatioon kuuluvassa virastossa tai
laitoksessa.
Suoritustapa: Kolmen kuukauden yhtäjaksoinen, kokopäivätoiminen
harjoittelu ennalta hyväksytyssä (julkisessa) organisaatiossa sekä
kirjallinen 15-20 sivun raportti, joka tarkastetaan. Opiskelija voi suorittaa
harjoittelun vain omassa pääaineessaan. Ennen raportin kirjoittamista
on keskusteltava sen aiheesta ja toteuttamisesta opintojaksosta vastaavan
opettajan kanssa. Esitys harjoittelupaikasta jätetään etukäteen
ja jäljennös työtodistuksesta sekä raportti toimitetaan
opettajalle hyväksyttäväksi.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perusopinnot ja aineopinnot
pääosin.
Julkisoikeuden kandidaattiseminaari
Candidate Seminar
Koodi ja laajuus: JOI.251, 5 ov
Tavoite: Opettaa julkisoikeudelliseen tutkimus- ja selvitystyöhön.
Antaa valmiuksia tutkimuksessa käytettävän aineiston hankintaan
ja hyväksikäyttöön. Harjaannuttaa suullista ja kirjallista
esitystaitoa. Kandidaatintutkielman laatiminen kandidaattiseminaarin pohjalta.
Sisältö: 1) Julkisoikeudellisten ongelmien analyysi,
2) tutkimus- ja selvitystyössä käytettävät menetelmät,
3) tiedonhaku, 4) kirjallisen esityksen laatiminen ja 5) kypsyyskokeen kirjoittaminen
(vain HTK-tutkinnon suorittavat).
Kirjallisuus:
1. HUSA - MUTANEN - POHJOLAINEN: Kirjoitetaan juridiikkaa. Helsinki 2001.
2. Hallintotieteellisten töiden laadintaohjeet (uusin versio).
Suoritustapa: 1. Alkutesti kirjallisen työn muotovaatimusten
hallinnasta. 2. Oikeudellisen tiedon hakemiseen liittyvät luennot ja
harjoitukset. 3. Aktiivinen osallistuminen seminaaritilaisuuksiin ja seminaaritutkielman
laatiminen opettajan hyväksymästä aiheesta.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perus- ja aineopinnot.
Jos opiskelija on aiemmin suorittanut kurssin Oikeudellisen tiedon haku (JOI.222),
hänen ei tarvitse osallistua tiedonhakuharjoituksiin (Sisältö,
kohta 3). Opiskelijan tulee kuitenkin ilmoittaa asiasta vastaavalle opettajalle.
Lisätiedot: Kandidaatintutkielmaksi (JOI.252, 5 ov) voidaan
hyväksyä tarkastettu ja korjattu seminaarityö, kun opiskelija
kirjoittaa siihen liittyvän kypsyysnäytteen. Kypsyysnäytteeseen
voi ilmoittautua kun kandidaatintutkielma on jätetty. Kypsyysnäyte
tarkastetaan sekä kielen että sisällön osalta. Kandidaatintutkielma
hyväksytään ja arvostellaan asteikolla erinomainen, erittäin
hyvä, hyvä, tyydyttävä tai välttävä. Arvosteltu
kandidaatintutkielma lasketaan mukaan pääaineen arvosanaan.
Ne pääaineopiskelijat, jotka eivät suorita kandidaatin tutkintoa,
eivät kirjoita kypsyysnäytettä. Heidän osalta kandidaattiseminaari
arvostellaan asteikolla hyväksytty tai hylätty. Myös sivuaineopiskelijoiden
osalta kandidaattiseminaari arvostellaan asteikolla hyväksytty tai hylätty.
Ne pääaineopiskelijat, jotka ovat suorittaneet aikaisemmin proseminaarin
(3 ov), suorittavat kandidaatintutkielman 3 opintoviikon (JOI. 300) laajuisena
ja kirjoittavat siihen liittyvän kypsyysnäytteen.
Oikeudellisen tiedon haku
Searching Legal Information
Koodi ja laajuus: JOI.222, 1 ov
Tavoite: Perehdyttää tärkeimpien kotimaisten Internet
-pohjaisten oikeustietokantojen käyttöön.
Sisältö: Internetin erityisesti kotimainen oikeudellinen
aineisto.
Opetus: Luennot 4 h, harjoitukset 4 h.
Suoritustapa: Harjoituksiin osallistuminen ja niissä annettavien
tehtävien hyväksytty suorittaminen ja oikeudellisen tiedonhaun
verkkokurssi: http://www.urova.fi/home/kirjasto/tiedot/tiedot.htm.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perusteet, Tietotekniikan
perusteet, Tietokone työvälineenä.
Lisätiedot: Julkisoikeuden pääaineopiskelijat
suorittavat kurssin osana Julkisoikeuden kandidaattiseminaaria.
|
Syventävät opinnot |
Oikeustapausanalyysi
Analysing Legal Decisions
Koodi ja laajuus: JOI.316, 3 ov
Tavoite: Analysoida hallintolainkäyttöviranomaisten
ratkaisuja oikeudellisesta kannalta.
Sisältö: 1) Prosessinedellytykset, 2) asian selvittäminen,
3) päätöksen perustelut, 4) oikeustapausten kommentointi oikeuslähdeopin
kannalta.
Opetus: Oikeustapausharjoituksia WebCT-ympäristössä
ja oikeustapauskommentaarin laatiminen.
Kirjallisuus:
1. POHJOLAINEN - POHJOLAINEN: Hallintolainkäyttölaki ja oikeustapausten
ratkaiseminen. Joensuu 1996.
2. TARUKANNEL - JUKARAINEN: Oikeudenkäynti hallintoasioissa. Tampere
1999.
Suoritustapa: Oikeustapausharjoitusten ratkaiseminen sekä
oikeustapauskommentaarin laatiminen tentaattorin kanssa sovitusta oikeustapauksesta.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden kandidaattiseminaari.
Oikeustutkimuksen metodiseminaari
Seminar in Methodology of Legal Studies
Koodi ja laajuus: JOI.317, 3 ov
Tavoite: Antaa teoreettiset valmiudet oikeustutkimuksen metodologian
ymmärtämiseen ja hyväksikäyttöön. Perehdyttää
hallinnon juridiikan oikeustieteelliseen tutkimukseen ja tutkimuskäytäntöihin
sekä juridiseen kirjoittamiseen ja argumentaatioon.
Sisältö: 1) Oikeustutkimuksen teoreettinen ja praktinen
metodologia, 2) metodianalyysin (10 s.) laatiminen ja esittäminen, 3)
oppimisraportin (5 s.) laatiminen.
Opetus: Kirjatentti ja metodiseminaari (20 h).
Kirjallisuus:
1. MINUN METODINI. Helsinki 1997. Toim. Häyhä. Luetaan seuraavat
kirjoitukset: Häyhä, Aarnio, Eriksson, Jyränki, Kekkonen, Wilhelmsson,
Koskenniemi, Kangas ja H. Tolonen.
2. HUSA: Julkisoikeudellinen tutkimus. Tampere 1995.
Suoritustapa: Kirjallisuuden tenttiminen sekä osallistuminen
metodianalyysiharjoituksiin ja metodianalyysin laatiminen. Jakso suoritetaan
siten, että seminaariopetukseen osallistutaan vasta kun kirjallisuus
on tentitty hyväksytysti.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden kandidaattiseminaari.
Vertaileva julkisoikeus
Comparative Public Law
Koodi ja laajuus: JOI.318, 3 ov
Tavoite: 1) Perehdyttää vertailevan julkisoikeuden
teoriaan ja metodologiaan, 2) syventää vertailevan oikeustutkimuksen
tuntemusta, 3) perehdyttää johonkin ulkomaiseen järjestelmään
vertailevasta näkökulmasta.
Sisältö: 1) Kirjallisuuden tenttiminen, 2) vertailevan
katsauksen kirjoittaminen sovitusta aiheesta (n. 15 sivua). Katsaus koskee
kahta Euroopan maata, joiden hallinto- tai valtiosääntöoikeuden
järjestelmistä on laadittava esitys, jossa a) esitellään
maan järjestelmän peruspiirteet ja mahdolliset omaleimaisuudet ja
b) verrataan järjestelmiä keskenään. Toisen järjestelmistä
on oltava Suomi.
Kirjallisuus:
1. HUSA: Nordic Reflections on Constitutional Law. Frankfurt am Main 2002.
2. STEWART: Critical Approaches in Comparative Law (saatavissa: http://ouclf.iuscomp.org/articles/stewart.shtml#1).
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perus- ja aineopinnot.
Julkisoikeuden erityisalat syventäen
Specialization within Public Law
Valitaan kaksi seuraavista:
- Hallinto-oikeus
- Valtiosääntöoikeus
- Eurooppalainen julkisoikeus
- Ympäristöoikeus
Hallinto-oikeuden syventävä jakso
Graduate Studies in Administrative Law
Koodi ja laajuus: JOI.312, 3 ov
Tavoite: Syventää tietoja valituilta julkisoikeuden
erityislohkoilta, valmistaa tiedollisesti tutkielmavaiheeseen ja tukee sitä.
Sisältö: 1) Kirjallisuuden tenttiminen ja 2) erikseen
sovittavasta aiheesta kirjoitettavan artikkeleihin pohjautuvan kirjoitelman
laatiminen alan viimeisimmästä keskustelusta.
Kirjallisuus: Suoritetaan kaksi seuraavista:
KUUSIKKO: Neuvonta hallinossa (2000).
HALILA: Hallintolainkäyttömenettelyn oikeusturvatakeista (2000).
AER: Oikeussuojan ulottuvuus hallinnossa (2000).
Lehdet: Lakimies, Defensor Legis, Juridisk Tidskrift Utgiven
av jur.för. i Finland (JFT), Oikeus (2 vuosikertaa!).
Suoritustapa: Kirjallisuuden tenttiminen. Kirjoitelma jakson
teemaan liittyen yhdestä edellä ilmoitettujen lehtien vuosikerroista.
Kirjoitelmassa on tarkoitus käydä läpi jakson aikana alaan
kuuluvaa tai sitä läheltä sivuavaa kirjoittelua ja etsiä
juttuja/läheltä osuvia teemoja. Nämä ovat: 1) hallintolainkäyttö,
2) hallintomenettely tai 3) kunnallisoikeus. Näkökulma on kotimainen.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perus- ja aineopinnot.
Valtiosääntöoikeuden syventävä jakso
Graduate Studies in Contitutional Law
Koodi ja laajuus: JOI.313, 3 ov
Tavoite: Syventää tietoja valituilta julkisoikeuden erityislohkoilta,
valmistaa tiedollisesti tutkielmavaiheeseen ja tukee sitä.
Sisältö: 1) Kirjallisuuden tenttiminen ja 2) erikseen sovittavasta
aiheesta kirjoitettavan artikkeleihin pohjautuvan kirjoitelman laatiminen
alan viimeisimmästä keskustelusta.
Kirjallisuus:
HALLBERG et al. (toim): Perusoikeudet (1999) (luetaan koko teos).
tai
VILJANEN: Perusoikeuksien rajoitusedellytykset (2001) ja MIETTINEN:
Tieteen vapaus (2000).
tai
UOTI: Taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet kunnallisessa
päätöksenteossa (2003) ja LÄNSINEVA: Perusoikeudet
ja varallisuussuhteet (2002).
Lehdet: Lakimies, Juridisk Tidskrift Utgiven av jur.för. i Finland
(JFT), Oikeus (2 vuosikertaa!), Förvaltiningsrättslig Tidskrift
(FT), Europarättsslig Tidskrift.
Suoritustapa: Kirjallisuuden tenttiminen. Kirjoitelma jakson
teemaan liittyen yhdestä edellä ilmoitettujen lehtien vuosikerroista.
Kirjoitelmassa on tarkoitus käydä läpi jakson aikana alaan
kuuluvaa tai sitä läheltä sivuavaa kirjoittelua ja kuvata
sekä jäsentää sitä itsenäisesti. Valtiosääntöoikeudessa
on kolme teema-aluetta: 1) perus- ja ihmisoikeudet, 2) ylimmät valtioelimet
(TP, EK, VN) ja niiden väliset suhteet tai 3) yleinen valtiosääntöoikeus
(yleiset opit, suvereniteetti, oikeusvaltio, vallanjako yms.). Näkökulma
on kotimainen.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perus- ja aineopinnot.
Eurooppalaisen julkisoikeuden syventävä jakso
Graduate Studies in European Public Law
Koodi ja laajuus: JOI.314, 3 ov
Tavoite: Syventää tietoja valituilta julkisoikeuden erityislohkoilta,
valmistaa tiedollisesti tutkielmavaiheeseen ja tukee sitä.
Sisältö: 1) Kirjallisuuden tenttiminen ja 2) erikseen
sovittavasta aiheesta kirjoitettavan artikkeleihin pohjautuvan kirjoitelman
laatiminen alan viimeisimmästä keskustelusta.
Kirjallisuus:
JOUTSAMO et al.: Eurooppaoikeus (2000) (luetaan koko teos).
tai
OJANEN: The European Way (1998) ja NIEMINEN (toim.): Perusoikeudet
EU:ssa (2001). (Niemisen kirja voidaan valita, ellei sitä ole tentitty
aiemmin toisaalla).
tai
OJANEN: The European Way (1998) ja WEILER: The Constitution
of Europe (1999).
Lehdet: European Law Review, European Public Law, Europarättsslig
Tidskrift, Common Market Law Review, Förvaltiningsrättslig Tidskrift
(2 vuosikertaa!).
Suoritustapa: Kirjallisuuden tenttiminen. Kirjoitelma jakson
teemaan liittyen yhdestä edellä ilmoitettujen lehtien vuosikerroista.
Kirjoitelmassa on tarkoitus käydä läpi jakson aikana alaan
kuuluvaa tai sitä läheltä sivuavaa kirjoittelua ja kuvata
sekä jäsentää sitä itsenäisesti. Eurooppaoikeudessa
tulee pyrkiä etsimään juttuja/läheltä osuvia teemoja,
jotka liittyvät keskusteluun 1) perus- ja ihmisoikeuksista, 2) EU:n
valtiosäännöstä, 3) EU:n hallinto-oikeudesta tai 4) EU-oikeuden
ja kotimaisen oikeuden välisestä suhteesta. Kirjoitelman ei tarvitse
olla kirjoitettu nimenomaan Suomen näkökulmasta.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perus- ja aineopinnot.
Ympäristöoikeuden syventävä jakso
Graduate Studies in Environmental Law
Koodi ja laajuus: JOI.319, 3 ov
Tavoite: Syventää tietoja valituilta julkisoikeuden erityislohkoilta,
valmistaa tiedollisesti tutkielmavaiheeseen ja tukee sitä.
Sisältö: 1) Kirjallisuuden tenttiminen ja 2) erikseen
sovittavasta aiheesta kirjoitettavan artikkeleihin pohjautuvan kirjoitelman
laatiminen alan viimeisimmästä keskustelusta.
Kirjallisuus:
SOMSEN (ed.): The Yearbook of European Environmental Law. Vol I
(2000), pp. 1-360.
tai
RANTA: Varautumisperiaate ympäristöoikeudessa (2001) (saatavissa
myös: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oik/yksit/vk/ranta/)
ja SYRJÄNEN: Harkintavalta kaavoituksessa ja rakentamisessa
(1999).
Lehdet: Journal of Environmental Law (2 viimeistä vuosikertaa),
Ympäristöjuridiikka (2 viimeistä vuosikertaa)..
Suoritustapa: Kirjallisuuden tenttiminen. Kirjoitelma jakson
teemaan liittyen yhdestä edellä ilmoitettujen lehtien vuosikerroista.
Kirjoitelmassa on tarkoitus käydä läpi jakson aikana alaan
kuuluvaa tai sitä läheltä sivuavaa kirjoittelua ja kuvata
sekä jäsentää sitä itsenäisesti. Kirjoitelmassa
tulee pyrkiä käsittelemään 1) ympäristöoikeuden
ohjauskeinoja, tai 2) menettelykysymyksiä ympäristöoikeudessa
tai 3) EU:n ympäristöoikeutta.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perus- ja aineopinnot.
Tutkimusseminaari
Research Seminar for Advanced Students
Koodi ja laajuus: JOI.397, 5 ov
Tavoite: Kehittää valmiuksia julkisoikeudellisten ongelmien
tieteelliseen analysoimiseen sekä käynnistää ja tukee
tutkielmatyöskentelyä.
Sisältö: Osallistuminen seminaarityöskentelyyn
yhden lukuvuoden ajan.
Suoritustapa: 1) Ideapaperin laatiminen ja esittäminen,
2) tutkimussuunnitelman laatiminen, esittäminen ja opponointi, 3) kirjallisten
esitelmien laatiminen eli "gradupalojen" kirjoittaminen, esittäminen
ja opponointi.
Edeltävät opinnot: Julkisoikeuden perus- ja aineopinnot.
Pro gradu -tutkielma
Thesis (app. 100 pp)
Koodi ja laajuus: JOI.398, 20 ov
Tavoite: Itsenäisen tutkimustyön hallitseminen.
Sisältö: Tutkielman laatiminen jostakin julkisoikeuden
alaan kuuluvasta aiheesta siten, että opiskelija osoittaa hallitsevansa
tutkimuksen kohteena olevan aihepiirin sekä siihen liittyvän oikeudellisen
problematiikan ja tutkimusmenetelmät sekä kirjoittamis- ja argumentaatiotavan.
Suoritustapa: Tieteellisen tutkielman laadinta sekä kypsyyskokeen
suorittaminen.
Edeltävät opinnot: Ennen kypsyyskokeeseen osallistumista
on yleisopinnot sekä pääaineen perus- ja aineopinnot sekä
syventävät opinnot suoritettava kokonaan.
|