Vaasan yliopisto

Opiskelijoille | Henkilökunnalle | Vieraille

- - - - - - - - - - -
Opintojen suorittaminen

Opintosuorituksen arvioimiseksi voidaan järjestää kirjallinen tai suullinen kuulustelu tai se voidaan arvioida harjoitustyöllä, luentopäiväkirjalla tai muulla opetussuunnitelmassa määrätyllä tavalla. Opintoihin sisältyy myös pelkästään kirjallisuuteen perustuvia jaksoja, jolloin opiskelijan on itsenäisesti opiskeltava vaadittu kirjallisuus. Opintojakson suoritustapa ilmenee pääpiirteissään opintojaksokuvauksesta sekä opetusaikataulusta. Opintojakson ensimmäinen tentti järjestetään 1-3 viikon kuluttua opintojakson päättymisestä. Jokaisesta kirjallisesti tentittävästä opintojaksosta järjestetään kaksi uusintatenttiä. Opiskeluun ja opintosuorituksiin liittyvät määräykset ovat Vaasan yliopiston opintojohtosäännössä (http://lipas.uwasa.fi/opinto-opas/opintojohtosaanto.html) sekä Hallintotieteiden tiedekunnassa suoritettavia tutkintoja koskevissa määräyksissä.

Tiedekunnassa laadittavia kirjallisia töitä varten on laadittu Hallintotieteellisten töiden laadintaohjeet. Ohjeet voi ostaa ylioppilaskunnan kirjakaupasta Pro Gradusta. Laadintaohjeet ovat myös osoitteessa: http://lipas.uwasa.fi/ytt/htlaadintaohjeet.pdf.

  Tenttiminen

Tenttien aikataulut löytyvät www-pohjaisesta Hessu-järjestelmästä: https://hopo.uwasa.fi. Helppokäyttöiseen järjestelmään kirjaudutaan yliopiston sähköpostitunnuksella ja salasanalla. Läsnäolevat opiskelijat voivat ilmoittautua tenttiin 45 päivää ja viimeistään 7 päivää ennen tenttiä. Myöhästyneitä tentti-ilmoittautumisia ei oteta vastaan. Tentti-ilmoittautumisen voi peruuttaa järjestelmän kautta viimeistään 2 työpäivää ennen tenttiä (esim. maanantain tentti on peruttava viimeistään edellisenä torstaina). Mikäli opiskelija ei peruuta ilmoittautumistaan ja jää kuitenkin pois kahdesta peräkkäisestä tentistä, häneltä voidaan evätä oikeus osallistua seuraavaan tenttiin.

Opetusviikkojen aikana tentit pidetään pääsääntöisesti maanantaisin klo 8–12, tenttiviikoilla klo 12–16, lauantaisin klo 12–16 ja jouluviikolla klo 10–14. Tarkista aikataulut Hessu-tenttijärjestelmästä. Tenttien salitiedot löytyvät viimeistään päivää ennen kanslian ilmoitustaululta Tervahovista sekä info-pisteen edustalla olevista tiedotteista. Tenttisaleista ilmoitetaan myös uutisryhmässä uwasa.opintoasiat.

Tentteihin liittyvissä erityiskysymyksissä tulee etukäteen ottaa yhteyttä opiskelijakansliassa tenttijärjestelyistä vastaavaan toimistosihteeri Riitta Hulkkiin. Mikäli opiskelija haluaa osallistua kahteen tenttiin samanaikaisesti, on hänen saatava kirjallinen lupa tiedekunnan opintosihteeriltä.

Ohjeet tenttitilaisuuksia varten:

  1. Saavu ajoissa ennen tentin alkua.
  2. Paikalle on tultava 15 minuutin kuluessa tentin alkamisesta (maanantaisin klo 8.15, tenttiviikoilla klo 12.15 tai 10.15).
  3. Istumaan käydään tentin valvojan osoittamassa järjestyksessä.
  4. Istumapaikalle saa viedä vain kirjoitusvälineet ja muut tentissä sallitut apuvälineet. Puhelimet, laukut yms. jätetään salin eteen tai sivustoille.
  5. Keskustelu on kielletty sen jälkeen kun kysymyksiä on alettu jakaa.
  6. Kysymykset saa katsoa vasta kun valvoja antaa luvan.
  7. Poistua saa aikaisintaan 45 minuutin kuluttua tentin alkamisesta.
  8. Poistuessa on aina palautettava ainakin yksi nimellä varustettu vastauspaperi. Yrityksestä luopuneet kirjoittavat “luovun”.
  9. Vastauspaperia palautettaessa on esitettävä opiskelijakortti tai henkilöllisyystodistus. 

  Opintosuoritusten arvostelu ja rekisteröinti

Opintosuoritukset arvostellaan hyväksytyiksi tai hylätyiksi. Hyväksytyistä opintosuorituksista voidaan antaa arvosana viisiportaisen asteikon mukaan, jossa 5 = erinomainen, 4 = erittäin hyvä, 3 = hyvä, 2 = tyydyttävä ja 1 = välttävä. Opintosuoritus voidaan arvostella myös osallistumisen, harjoitustyön, raportin tms. perusteella.

Opintosuoritusten tulokset on julkistettava 30 päivän kuluessa suorituspäivästä. Arvosteluperusteet ovat julkisia ja opiskelija voi kysyä arvosteluperusteiden soveltamisesta omaan suoritukseensa. Kirjalliset tai muulla tavoin tallennetut opintosuoritukset säilytetään laitoksilla vähintään kuuden kuukauden ajan tulosten julkistamisesta. Opiskelija voi laitoksella tutustua omaan vastaukseensa ja hankkia siitä kopion. Tulokset (hyväksyttyjen nimet ja arvostelu sekä hylättyjen määrä) ovat nähtävillä ilmoitustauluilla. Hyväksyttyjen nimet ovat nähtävillä myös uwasa.tenttitulokset -uutisryhmässä. Tenttitulokset ja muut suoritukset kirjataan opintosuoritusrekisteriin tiedekunnassa.

Opintosuorituksen arvosanaa on mahdollista korottaa, jolloin parempi arvosana jää voimaan. Hyväksyttyä pro gradu -tutkielmaa ei kuitenkaan voi uusia. Opintosuorituksensa arvosteluun tyytymätön voi pyytää oikaisua arvostelun suorittaneelta opettajalta. Oikaisupäätökseen voi hakea muutosta siten kuin opintojohtosäännössä määrätään.

Voit tarkistaa suorituksesi ja tilata epävirallisen opintorekisteriotteen lähettämällä yliopiston antamalla käyttäjätunnuksella sähköpostiviestin osoitteeseen: ote@uwasa.fi. Viestissä ei tarvitse olla otsikkoa eikä sisältöä. Sähköpostitse tilattava ote on tarkoitettu lähinnä omien opintojen suunnitteluun ja suoritustietojen tarkistamiseen. Virallisen, yliopiston leimalla varustetun suoritusotteen voi tilata opiskelijakansliasta. Englanninkielisen opintorekisteriotteen voi myös tarvittaessa tilata opiskelijakansliasta. Mikäli opintorekisteristä puuttuu jokin suoritus, tulee heti ottaa yhteyttä tiedekunnan opintosihteeriin tai toimistosihteeriin.

Opintosuoritukset eivät vanhene, ellei opetussuunnitelmassa toisin määrätä tai ellei tiedekuntaneuvosto erityisistä syistä toisin päätä.

  Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS)

Opintojen suunnittelussa tärkeitä elementtejä ovat pääaine- ja sivuainevalinnat, joilla tutkintoa voidaan suunnata omien tavoitteiden ja kiinnostuksen mukaisesti. Suunnittelun helpottamiseksi pääaineet ovat laatineet suosituksia pääainetta tukevista sivuainekokonaisuuksista. Joidenkin pääaineiden osalta on määritelty pakollinen sivuaine.

Opiskelijan on hyvä heti opintojen alusta alkaen etsiä aktiivisesti tietoa erilaisista mahdollisuuksista ja pohtia eri vaihtoehtoja. Valintojen tulisi tukea suoritettavaa tutkintokokonaisuutta. Ainelaitosten opettajat ja opiskelijapalveluiden opintoneuvojat sekä oman tiedekunnan opintosihteeri auttavat opintojen suunnittelussa (yhteystiedot esim. http://lipas.uwasa.fi/opintotsto/henkilot.html). Viime kädessä opiskelija on kuitenkin itse vastuussa omien opintojensa etenemisestä ja suunnittelusta. Tavoitteena on, että opintojen suunnitteluprosessissa opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen opintosuunnitelman.

Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS laaditaan oppiaineen opetussuunnitelman rinnalle yksilöllistämään omaa opiskeluprosessia ja tavoitteita. HOPS on yksilöllinen omien opintojen lähtökohtia ja päämääriä koskeva sekä niitä jäsentävä ja jäntevöittävä kirjallinen kokonaissuunnitelma. HOPSin tekeminen auttaa hahmottamaan opiskeluun käytettävää aikaa, suuntautumista ja omia tavoitteita. HOPSin avulla pohditaan osaamisen kehittämisen kannalta tärkeitä lähtökohtia; miksi, mitä, miten ja milloin pyrit asettamiisi tavoitteisiin. HOPSia tehdessä on kuitenkin aina otettava huomioon oppiaineen opetussuunnitelman tavoitteet ja rajoitukset (mm. suoritusjärjestys ja opintojen oikea-aikaisuus). Omien opintojen suunnittelu auttaakin hahmottamaan tutkintoa kokonaisuutena.

HOPSin tekeminen on hyvä aloittaa heti opintojen alussa, jolloin tärkeintä on omien tavoitteiden ja odotusten selkiyttäminen. Suunnitelma voi olla aluksi yleispiirteinen, jolloin tavoitteita voi korjata ja tarkentaa koko opiskelun ajan luottamuksellisissa ohjauskeskusteluissa opintoneuvojien ja ainelaitosten opettajien kanssa. HOPS tarkentuu ja elää, tavoitteita täytyy välillä tarkistaa ja korjata. HOPS sisältää mm. ainevalinnat sekä suunnitelman opintojen etenemisestä ja ajankäytöstä. HOPS on paljon laajempi kuin pelkkä lista suoritettaviksi aiotuista kursseista; opintorekisteriote ei ole keino opintojen suunnitteluun, vaan pikemminkin prosessin lopputulos. Suunnitelma täydentyy opiskelijan omien opiskelua ja ammatillisia tavoitteita koskevien päämäärien myötä. HOPSia ei saa tehtyä kerralla valmiiksi, vaan sitä on täydennettävä ja päivitettävä opintojen edetessä. HOPS onkin prosessi, joka parhaimmillaan jatkuu läpi opintojen. Hyvin tehty ja säännöllisesti tarkistettu HOPS toimii sekä aikatauluna että arviona oppimisesta. Huolellinen opintojen suunnittelu auttaa aikataulutuksen laatimisessa ja säästää aikaa olennaiseen. HOPS on oman opiskelun työkalu, joten se kannattaa muokata itseä parhaiten palvelevaksi ja itselle sopivaksi.

HOPSin tekemisessä voit pohtia esimerkiksi seuraavia asioita:

  • koko opiskeluaikaa koskeva suunnitelma
  • lukuvuosittainen/lukukausittainen suunnitelma
  • motiivit ja odotukset (miksi opiskelen juuri tätä alaa/pääainetta)
  • tavoitteet (mitä haluan erityisesti oppia esim. tiettyä työtehtävää varten)
  • tulevaisuus (urasuunnittelu ja työelämän vaatimukset)
  • elämäntilanne ja oppiminen (resurssit, ajankäyttömahdollisuudet, vapaa-aika, opiskelumuoto)
  • opiskelu (omat vahvuudet ja kehittämistarpeet, odotukset)

Hyviä HOPS-linkkejä:

  Aikaisempien opintojen hyväksilukeminen

Hyväksilukemista voivat hakea Vaasan yliopistossa tutkintoa suorittavat opiskelijat. Tutkintoon voidaan lukea hyväksi muualla suoritettuja opintoja kahdella tavalla: 1) tutkintoon kuuluvia pakollisia opintojaksoja korvataan muualla suoritetuilla vastaavilla opinnoilla ja/tai 2) tutkintoon sisällytetään muualla suoritettuja opintoja.

Korvaamisella tarkoitetaan tutkintoon kuuluvien pakollisten opintojaksojen korvaamista muualla suoritetuilla vastaavilla opinnoilla. Opintojakson korvaamista haetaan lomakkeella, jota saa opiskelijakansliasta, tiedekunnasta tai osoitteesta: http://lipas.uwasa.fi/opintotsto/lomakkeet/index.html. Jokaisesta opintojaksosta täytetään oma lomake. Hakemukseen on liitettävä todistus suoritetuista opinnoista sekä tiedot opintosuoritusten laajuudesta, sisällöstä ja vaativuustasosta (esim. kopio opintojaksokuvauksesta). Hakemusta ei käsitellä, ellei hakemuksessa ole kaikkia tarvittavia liitteitä. Hakemukset toimitetaan opintosihteerille lukukauden alussa (syys- ja tammikuussa). Korvaamisen ratkaisee korvattavan opintojakson opettaja.

Muualla suoritettujen opintojen sisällyttäminen tutkintoon tarkoittaa tutkintoon soveltuvien suurempien opintokokonaisuuksien liittämistä osaksi tutkintoa joko sivuainekokonaisuuksina tai vapaasti valittavina opintoina. Näiden opintojen osalta ei edellytetä sisällöllistä vastaavuutta, eivätkä ne korvaa pakollisia opintoja. Tutkintoon sisällytettävien kokonaisuuksien hyväksilukemista haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, johon liitetään tarpeelliset todistusjäljennökset ja selvitykset opintojen tasosta, laajuudesta ja sisällöstä. Hakemukseen on liitettävä henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), josta käy ilmi, että opinnot sopivat normaalin tutkinnon rakenteeseen ja laajuuteen (160 ov). Hakemukset tulee toimittaa opintosihteerille. Muualla suoritettujen opintojen sisällyttämisestä tutkintoon päättää pääaineen professori.

Hyväksilukemiskriteerit

Opintosuoritusten hyväksilukemista arvioitaessa kriteereinä ovat opintosuoritusten laajuus, sisältö ja vaativuustaso. Laajuuden arviointi perustuu opintojen edellyttämään työmäärään. Sisällön vastaavuutta arvioidaan samankaltaisuuden perusteella (esim. opintojakson tai opintokokonaisuuden tavoite, sisältö, vaadittava kirjallisuus).

Muussa kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa suoritetut opinnot luetaan hyväksi tutkintoon mahdollisimman täysimääräisesti edellyttäen, etteivät ne sisälly toiseen samantasoiseen tutkintoon. Toiseen samantasoiseen korkeakoulututkintoon sisältyvistä opinnoista voidaan lukea hyväksi lähinnä yleis- ja kieliopintoja, joiden tutkintoasetuksessa määrätyt vaatimukset ovat samat kuin suoritettavassa tutkinnossa.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet voivat hyväksilukea tutkintoon yleis-, kieli- ja sivuaineopintoja tiedekuntaneuvoston päätöksen mukaisesti. Hyväksilukemista haetaan lomakeella, jota saa opintosihteeriltä.

Hyväksiluetut opintosuoritukset tallennetaan opintosuoritusrekisteriin. Mikäli korvattujen tai tutkintoon sisällytettyjen opintojen määrä on 10 opintoviikkoa tai enemmän, opintojen todellinen suorituspaikka merkitään tutkintotodistukseen.

  Harjoittelu

Tutkintoon kuuluvaa työharjoittelua varten voi itse hankkia harjoittelupaikan. Harjoittelupaikasta ja sen soveltuvuudesta tutkintoon on aina etukäteen sovittava pääaineen laitoksella harjoittelusta vastaavan opettajan kanssa (vastuuopettajan nimi oppiaineittain löytyy opetusaikataulusta: http://lipas.uwasa.fi/wompat). Harjoitteluaika on keskimäärin kolme kuukautta. Harjoittelun aikana ei voi valmistua.

Harjoittelupaikkaa voi hakea myös yliopiston kautta (http://lipas.uwasa.fi/rekryt/oh.html). Opiskelijoiden haettavana on vuosittain noin 60 harjoittelupaikkaa. Hallintotieteiden opiskelijoille on kohdistettu vuosittain 15–20 harjoittelupaikkaa. Lisäksi on tarjolla kaikille avoimia harjoittelupaikkoja, joita voi hakea pääaineesta ja tiedekunnasta riippumatta. Harjoittelupaikkoja on mm. ministeriöissä, keskusvirastoissa, lääninhallituksissa, suurlähetystöissä sekä yksityisellä sektorilla. Muutama harjoittelupaikka täytetään myös yliopistohallinnon tehtäviin.

Yliopiston kautta välitettäviä harjoittelupaikkoja voivat hakea opinnoissaan keski- tai loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Opintoviikkoja tulee hakuhetkellä olla vähintään 100. Vaasan yliopiston kautta haettavien harjoittelupaikkojen hakuaika on kevätlukukauden alussa. Hausta ilmoitetaan Viestintä- ja työelämäpalvelujen internet-sivuilla. Paikkoja haetaan lomakkeella, jonka saa myös Viestintä- ja työelämäpalvelujen www-sivuilta. Lisätietoja harjoittelusta antavat Viestintä- ja työelämäpalvelut sekä tiedekunnan opintosihteeri.

  Sivuaineopinnot

Joustava sivuaineopiskelu mahdollistaa tutkinnon suuntaamisen omien tavoitteiden ja mielenkiinnon mukaisesti. Huomiota kannattaa kiinnittää myös tutkintokokonaisuuteen. Tutkintoon kuuluvista pakollisista sivuaineista määrätään tutkintovaatimuksissa. Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon voi pakollisten sivuaineopintojen lisäksi sisällyttää Vaasan yliopiston muiden tiedekuntien tarjoamia opintoja, muissa yliopistoissa suoritettuja opintoja sekä ulkomailla suoritettuja opintoja.

Vaasan yliopistossa on mahdollisuus opiskella oman tiedekunnan oppiaineiden lisäksi sivuaineena muiden tiedekuntien oppiaineita sekä monitieteisiä opintokokonaisuuksia. Opiskelija voi hakeutua myös kotimaisten yhteistyösopimusten puitteissa opiskelemaan joko Vaasan muihin korkeakouluyksiköihin, muihin suomalaisiin yliopistoihin tai valtakunnallisiin verkostoyliopistoihin. Yliopistolla on runsaasti kansainvälisiä vaihtosopimuksia ulkomaisten yliopistojen kanssa. Lisäksi Avoimella yliopistolla ja Kesäyliopistolla on laaja tarjonta niin Vaasan yliopiston kuin muiden suomalaisten yliopistojen opinnoista. Suomen virtuaaliyliopisto (SVY) on yliopistojen uusi tapa toimia verkostona.

Lisätietoja sivuaineopiskelusta saa esim. sivuaineoppaasta: http://lipas.uwasa.fi/opintotsto/sivuaineopas.html. Kaikissa opintojen suunnitteluun ja sivuainevalintoihin liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä tiedekunnan opintosihteerin puoleen.

1. Sivuaineopiskelu omassa yliopistossa

Seuraavassa esitellään Vaasan yliopiston muiden tiedekuntien oppiaineet.

Humanistinen tiedekunta
•    englannin kieli
•    nykysuomi
•    ruotsin kieli / pohjoismaiset kielet
•    saksan kieli ja kirjallisuus
•    viestintätieteet
•    kulttuurienvälinen viestintä
•    monikielisyys
•    ranskan kieli
•    Suomen kirjallisuus
•    terminologiaoppi ja tekninen viestintä
•    tulkkaus
•    venäjän kieli

Kauppatieteellinen tiedekunta

•    kansantaloustiede
•    liiketaloustiede: johtaminen ja organisaatiot
•    liiketaloustiede: markkinointi
•    liiketaloustiede: laskentatoimi ja rahoitus
•    talousoikeus

Teknillinen tiedekunta
•    automaatiotekniikka
•    tietoliikennetekniikka
•    tietotekniikka
•    tuotantotalous
•    fysiikka
•    matematiikka
•    sähkötekniikka
•    talousmatematiikka
•    tilastotiede
•    materiaalitekniikka

Tiedekuntien tarjoamista opinnoista saa tarkempaa tietoa muiden tiedekuntien opinto-oppaista, internetistä sekä tiedekuntien opintoneuvonnasta.

Oppiainepohjaisen opetuksen lisäksi Vaasan yliopiston eri tiedekunnat järjestävät ja koordinoivat monitieteisiä opintokokonaisuuksia, jotka voi sisällyttää tutkintoon sivuaineen asemassa. Tällaisia opintokokonaisuuksia ovat:

  • Ympäristöala (Kauppatieteellinen tiedekunta ja Hallintotieteiden tiedekunta)
  • East-West Business Studies (Kauppatieteellinen tiedekunta)
  • Kansainväliset taloussuhteet (Kauppatieteellinen tiedekunta)
  • Kulttuurienvälinen viestintä (Humanistinen tiedekunta
  • Kuluttajaopinnot (Kauppatieteellinen tiedekunta)
  • Scandinavian Business Studies (Kauppatieteellinen tiedekunta)
  • Terminologiaoppi ja tekninen viestintä sivuaineena (Humanistinen tiedekunta)
  • Yritysjohdon menetelmät (Teknillinen tiedekunta)
  • Monikielisyys (Humanistinen tiedekunta)

Tiedot opintokokonaisuudesta löytyvät vastaavan tiedekunnan opinto-oppaasta: http://www. uwasa.fi/opinto-opas/.

2.  Avoimen yliopiston ja Kesäyliopiston tarjoamat opinnot


Avoimena yliopisto-opetuksena ja Kesäyliopistossa järjestetään sekä Vaasan yliopiston tiedekuntien että muiden yliopistojen vaatimusten mukaista opetusta. Tarkemmat tiedot opetustarjonnasta löytyvät Avoimen yliopiston ja Kesäyliopiston oppaista, joita saa yliopiston opiskelijakansliasta tai www-sivuilta: http://lipas.uwasa.fi/avoin/ ja http://www.vaasankesayliopisto.fi.

3. Yhteistyösopimukset

Vaasan yliopistolla on yhteistyösopimuksia mm. Vaasassa toimivien korkeakouluyksiköiden kanssa. Yliopisto on mukana myös 1.8.2004 voimaan astuvassa yliopistojen valtakunnallisessa JOO-sopimuksessa (JOO=joustava opinto-oikeus). Ensimmäinen haku tämän sopimuksen mukaisiin opintoihin päättyy lokakuun lopussa. Uudesta sopimuksesta tiedotetaan tarkemmin mm. syksyllä päivitettävässä sivuaineoppaassa ja Suomen virtuaaliyliopiston www-sivuilla syksyllä 2004 avattavassa JOOPAS-informaatiopalvelussa.

Mikäli opiskelija aikoo suorittaa sivuaineopintoja toisessa yliopistossa, hänen tulee keskustella opintojen hyväksilukemisesta etukäteen tiedekunnan opintosihteerin kanssa. Useat yliopistot vaativat opinto-oikeuden myöntämistä varten tiedon siitä, että opinnot voidaan sisällyttää omassa yliopistossa suoritettavaan tutkintoon.

Opinto-oikeutta haettaessa noudatetaan vastaanottavan yliopiston ylimääräisten/erillisiä opintoja suorittavien opiskelijoiden hakumenettelyä. Hakulomakkeita saa joko vastaanottavan yliopiston opiskelijapalvelusta tai www-sivuilta. Kaikkien JOO-sopimusopiskelijaksi hakevien on haettava oman tiedekunnan opintosihteeriltä puoltolauselma hakemukseensa. Hakemukseen on liitettävä henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), josta käy ilmi, että opinnot sopivat normaaliin tutkintorakenteeseen ja -laajuuteen (160 ov).

Yhteistyösopimuksista ja käytännöistä tarkemmin sivuaineoppaassa: http://lipas.uwasa.fi/opintotsto/sivuaineopas.html.

4. Opiskelu ulkomailla

Ulkomailla opiskelu antaa mahdollisuuden valmistautua eri kulttuurien kohtaamiseen, kehittää kielitaitoa ja kartuttaa viestintätaitoja. Myös työnantajat arvostavat kansainvälistä kokemusta. Vaasan yliopiston kirjoilla oleva opiskelija voi hakeutua opiskelemaan ulkomaille joko yliopiston solmimien vaihtosopimusten puitteissa tai omatoimisesti. Vaihtoon voi hakeutua kerran kunkin vaihto-ohjelman kautta. Vaihto-ohjelmien hakuaika on yleensä tammikuussa. Hakulomake vaadittavine liitteineen tulee palauttaa kansainvälisten asioiden yksikköön.

Vaihto-opiskelua koskevissa sopimuksissa edellytetään, että ulkomaisissa korkeakouluissa suoritetut opinnot tulee voida sisällyttää tutkintoon. Ulkomaille lähtöä suunnittelevan kannattaa keskustella etukäteen tiedekunnan opintosihteerin kanssa sekä sopia laitoksella vaihto-opinnoista vastaavan opettajan kanssa kanssa opintojen hyväksiluettavuudesta (Learning Agreement -opintosuunnitelma). Opiskelijoita kannustetaan hakeutumaan vaihtoon jo opintojen alkuvaiheessa, jotta ulkomailla suoritettuja opintoja saataisiin sisällytettyä tutkintoon mahdollisimman paljon.

Jos opiskelija hankkii opiskelupaikan itsenäisesti, ns. freemoverina, hänen on otettava selvää mm. vastaanottavan korkeakoulun pääsyvaatimuksista, kielitaitovaatimuksista sekä rahoituksen ja asunnon järjestymisestä. Valmisteluille on varattava riittävästi aikaa, sillä yksityiskohtaisten tietojen ja tarvittavien asiakirjojen hankinta vievät oman aikansa. Opiskelumahdollisuuksien selvittely kannattaakin aloittaa ainakin vuotta ennen suunniteltua opintojen aloittamista.

Vaihtoyliopistojen opintotarjontaan kannattaa tutustua hyvissä ajoin ja selvittää mm. opetuskieli. Perustietojen ja yliopistojen osoitteiden hankintaa varten on olemassa runsaasti erilaisia hakuteoksia sekä maa- ja aluekohtaisia oppaita. Erilaisista lähdeteoksista löytyvät korkeakoulujen perustiedot, mutta yksityiskohtaisten tietojen saamiseksi pitää yleensä ottaa yhteyttä suoraan kyseiseen korkeakouluun sekä mahdollisesti asianomaisen maan lähetystöön tai kulttuuri-instituuttiin. Myös erilaisia tietokantoja ja hakupalveluja kannattaa käyttää hyväksi. Korkeakoulujen www-sivut toimivat erittäin hyvinä tiedonlähteinä.

Ulkomailla opiskellessaan opiskelija on oikeutettu samoihin opintososiaalisiin etuihin kuin kotimaassakin (opintotuki, asumislisä ja valtion takaama opintolaina). Lisäksi myönnetään erillinen matka-apuraha, jonka suuruus vaihtelee mm. vaihto-ohjelmasta, vaihto-opiskelun pituudesta ja kohdemaasta riippuen. Esimerkiksi lukuvuonna 2003–2004 Erasmus matka-apuraha oli 620–1200 euroa.

Kansainvälisten asiain yksiköllä on opinto-oppaita lähes kaikista vaihtokorkeakouluista ja jonkin verran yleistä materiaalia. Oppaat löytyvät Studia-infohuoneesta Tritonian 1. kerroksesta. Huoneessa on myös internet-yhteys. Lisätietoja Vaasan yliopiston tarjoamista mahdollisuuksista ulkomailla opiskeluun ja kunakin lukuvuonna voimassaolevista vaihtosopimuksista saa kansainvälisten asiain yksikön julkaisemasta Opiskelu ulkomailla -oppaasta, jonka voi noutaa kv-asiain suunnittelijalta (Luotsin 1. krs). Suunnittelijalta saa myös henkilökohtaista neuvontaa opiskelijavaihtoon liittyvissä kysymyksissä. Vaihdossa olleiden opiskelijoiden matkaraportit on koottu Kokemuksia ulkomailla -oppaisiin.

Lisätietoa ulkomailla opiskelusta saa osoitteesta: http://lipas.uwasa.fi/kv-asiat sekä kansainvälisten asioiden suunnittelijalta.

  Kansainväliset opiskelijavaihto-ohjelmat

Vaasan yliopiston opiskelija voi hakeutua vaihtoon seuraavien kansainvälisten vaihto-ohjelmien kautta: Nordplus, Sokrates/Erasmus sekä kahdenväliset opiskelijavaihtosopimukset.

Nordplus vaihto-ohjelma suuntautuu Pohjoismaihin ja koostuu ainekohtaisista verkostoista, joista Vaasan yliopisto on mukana seuraavissa: Norek (Nordisk nätverk för företagsekonomisk utbildning), Nordplus-nätverk i statskunskap, Norlys, Finplus ja Nordliks.

Sokrates/Erasmus on Euroopan unionin koulutusohjelma, jossa opiskelijavaihto suuntautuu Euroopan maihin.

Näiden lisäksi Vaasan yliopisto on solminut kahdenvälisiä sopimuksia eri yliopistojen kanssa USA:ssa, Kiinassa, Meksikossa, Kanadassa ja Australiassa.

Opiskelija voi hakeutua ulkomaille opiskelemaan tai harjoitteluun myös mm. erilaisten stipendiohjelmien tai kansainvälisten harjoittelijavaihtojen kautta.

Lisätietoja opiskelijavaihto-ohjelmista ja stipendiohjelmista löytyy kansainvälisten asioiden www-sivuilta: http://lipas.uwasa.fi/kv-asiat/. Harjoittelusta ja työskentelystä ulkomailla saa tietoja yliopiston työelämäpalveluista sekä AIESECista, joka on kansainvälinen harjoittelua järjestävä organisaatio.

Hallintotieteiden tiedekunnalla on opiskelijavaihtoa koskeva sopimus seuraavien eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa:

Alankomaat
    Erasmus Universiteit Rotterdam
    Universiteit Leiden
    Universiteit Twente
Belgia       
    Katholieke Universiteit Leuven
Espanja
    Universidad de Autònoma de Barcelona
Italia       
    Università degli Studi di Macerata
    Università degli Studi di Firenze
Liettua       
    Law University of Lithuania
    Vytautas Magnus University
Puola   
    University of Warsaw
Ranska   
    Institut d´Études Politiques de Paris
    (IEP Paris)
    Institut d’Etudes Politiques de Grenoble
    Université Nancy
Saksa   
    Universität Konstanz 
    Universität Potsdam 
Viro   
    Tallinn Pedagogical University
    University of Tartu

EMPA-verkosto (European Master of Public Administration): http://www.kuleuven.ac.be/empa

Vaasan yliopistolla on kahdenväliset opiskelijavaihtosopimukset seuraavien korkeakoulujen kanssa:


    University of Sunshine Coast, Australia
    University of North Carolina, USA
    Emporia State University, Kansas, USA
    Universidad de Monterrey, Meksiko
    Universidad de las Américas-Puebla, Meksiko
    Shanghai University of Finance and Economics, Kiina
    St. Petersburg State University, Venäjä

Kansainvälisestä harjoittelusta saa tietoa Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMOn kautta osoitteesta: http://www.cimo.fi. Ulkomailla harjoittelusta ja työskentelystä saa tarkempia tietoja myös Viestintä- ja työelämäpalveluista sekä uwasa.rekry -uutisryhmästä. 

  Valmistuminen

Tutkinnon sisältö on hyvä tarkistuttaa jo hyvissä ajoin ennen todistuspyyntölomakkeen jättämistä. Sisällön tarkistaa opintosihteeri. Mikäli opetussuunnitelmissa tapahtuu opintojen kuluessa muutoksia, opiskelijan tulee sopia ao. laitosten kanssa opintovaatimusten yhteensovittamisesta. Tiedekunnan opintosihteeri auttaa opintojen suunnittelussa ja tutkintovaatimusten yhteensovittamisessa.

Kun opiskelija on suorittanut kaikki tutkintoon kuuluvat opinnot, hän saa pyynnöstä tutkintotodistuksen. Opiskelijakansliasta saa todistuspyyntölomakkeen, joka jätetään opiskelijakansliaan tai tiedekuntaan viimeistään 14 päivää ennen aiottua todistustenjakotilaisuutta. Todistuspyyntölomakkeen saa myös osoitteesta: http://lipas.uwasa.fi/opintotsto/lomakkeet/index.html. Valmistuvan opiskelijan on itse huolehdittava siitä, että kaikki vaadittavat opintosuoritukset on todistuspyyntöä jätettäessä hyväksytty ja merkitty opintorekisteriin, myös tutkielma ja kypsyysnäyte. Valmistuva saa myös erillisen englanninkielisen selvityksen tutkintoon kuuluvista opinnoista (Diploma Supplement) sekä englanninkielisen opintorekisteriotteen.

Tiedekunta myöntää tutkintotodistuksia kerran kuukaudessa heinäkuuta lukuunottamatta. Yliopisto järjestää tiedekuntien yhteisiä valmistuneiden juhlia eli publiikkeja (*-merkityt todistustenjakopäivät). Publiikissa dekaanit jakavat tutkintotodistukset, yleensä myös rehtori on paikalla ja tilaisuudessa on pienimuotoista tarjoilua. Valmistuvat maisterit voivat kutsua publiikkiin lähiomaisia ja ystäviään. Publiikkiin ilmoittaudutaan samalla kun pyydetään tutkintotodistusta. Todistuksen voi halutessaan noutaa opiskelijakansliasta tai se voidaan toimittaa postitse.

Lukuvuoden 2004–2005 todistustenjakopäivät ovat:
todistuspyyntö  jätettävä
viimeistään:

todistustenjakopäivä: 
 
 
13.08.2004 27.08.2004
10.09.2004 24.09.2004
15.10.2004 29.10.2004*
12.11.2004 26.11.2004
03.12.2004 17.12.2004*
14.01.2005 28.01.2005
11.02.2005 25.02.2005
11.03.2005 30.03.2005*
15.04.2005 29.04.2005
13.05.2005 27.05.2005*
08.06.2005 22.06.2005

Tutkintotodistukseen merkittävät pääaineen ja sivuaineiden arvosanat lasketaan opintosuoritusten painotettuna keskiarvona siten, että syventävillä opinnoilla on 1,5-kertainen paino. Tutkintotodistukseen merkitään pääaine, pro gradu -tutkielma ja sivuaineet sekä muut vähintään 10 opintoviikon laajuiset kokonaisuudet opintoviikkomäärineen ja arvosanoineen sekä kieliopinnot ja tutkinnon kokonaislaajuus. Pro gradu -tutkielmasta annettava arvosana ei vaikuta pääaineesta annettavaan arvosanaan, vaan se merkitään erillisenä tutkintotodistukseen. Kandidaatin tutkintoon sisältyvän kandidaatintutkielman arvosana sisältyy pääaineen aineopintoihin.

Arvosanat määräytyvät seuraavasti (pyöristyksiä ei tehdä):

 keskiarvo       arvosana
 4,2-5,0             erinomaiset tiedot
 3,4-4,1             erittäin hyvät tiedot
 2,6-3,3             hyvät tiedot
 1,8-2,5             tyydyttävät tiedot
 1,0-1,7             välttävät tiedot

  Muut opiskelijapalvelut

Tiedekirjasto

Vaasan tiedekirjasto – Vasa vetenskapliga bibliotek on Vaasan yliopiston, Åbo Akademin ja Svenska handelshögskolanin Vaasan yksikön yhteinen kirjasto.

Tiedekirjastosta voi lainata kurssikirjoja ja opintoja tukevaa tieteellistä kirjallisuutta. Kokoelmiin sisältyy erityisesti kolmen yliopiston eri koulutusalojen kirjallisuutta sekä hakuteoksia, virallisjulkaisuja, sanakirjoja ja muita tiedonhaun apuneuvoja. Kirjastoon tulee yli tuhat aikakaus- ja sanomalehteä. Kasvava osa kirjaston aineistosta, erityisesti lehdistä ja hakuteoksista, on saatavissa verkkojulkaisuina. Kirjastossa ja Oppimiskeskuksessa on opiskelijoiden käytössä ryhmätyötiloja, joita voi varata etukäteen, kaksi atk-luokkaa, av- ja multimediatiloja, tutkijanpaikkoja sekä runsaasti lukupaikkoja, joista osa on varustettu tietokoneilla. Lukusaleissa voi työskennellä kirjaston aukioloajan ulkopuolellakin.

Tiedekirjasto järjestää lukukausien aikana koulutusta kirjaston käytöstä ja tiedonhankinnasta. Koulutuksiin osallistuminen on suositeltavaa sujuvan opiskelun takaamiseksi. Tarkemmat tiedot koulutuksista löytyvät osoitteesta: http://www.tritonia.fi/palvelut_su.php?menu= palvelut/.

Tiedot aukioloajoista, lainaamisesta, kaukolainoista, tietopalvelusta, sähköisistä ja muista kokoelmista, Eurotietokeskuksesta, kirjaston järjestämästä koulutuksesta jne. kannattaa tarkistaa kirjaston www-sivuilta: http://www. tritonia.fi. Sivuilta pääsee myös kirjaston tietokantaan Triaan, jonka avulla voi uudistaa lainansa ja tehdä varauksia.

Yhteystiedot:
    Lainaus:
        puh. (06) 324 8201, loans@tritonia.fi

    Kaukopalvelu:
        puh. (06) 324 8228, ill@tritonia.fi

    Neuvonta:
        yhteiskuntatieteet, hoitotiede,
        Eurotietokeskus puh. (06) 324 8431

        humanistiset tieteet, kasvatustiede,
        psykologia puh. (06) 324 8657

        taloustieteet, tekniikka, luonnontieteet
        puh. (06) 324 8666

Oppimiskeskus

Tritoniassa sijaitseva Oppimiskeskus on vaasalainen virtuaaliyliopiston kehittämiskeskus, joka Suomen virtuaaliyliopiston osahankkeena tutkii, kehittää ja tarjoaa uudenlaisia opiskelu- ja opetustapoja. Vaasalaisten yliopistoyksiköiden (Vaasan yliopisto, Svenska handelshögskolan ja Åbo Akademi i Vasa) yhteinen Oppimiskeskus kehittää verkko-opetusta yhdessä ainelaitosten kanssa sekä tarjoaa tukea ja neuvontaa verkko-opiskelussa ja tiedonhaussa.

Vaasan yliopiston tavoitteena on monipuolistaa opintoja tietoverkkojen ja uusien opiskelutekniikoiden avulla. Oppimiskeskuksen kotisivuilta (http://oppimiskeskus.tritonia.fi/opiskelijoille) löytyvät vaasalaiset verkkokurssit sekä verkko-opiskelua tukevaa aineistoa ja linkkejä.

Oppimiskeskuksen opiskelijoille suunnatut palvelut pähkinänkuoressa: 

verkko-opintoneuvonta
 - sivuaine- ja verkko-opintoja koskeviin kysymyksiin vastaa suunnittelija Sannakaisa Yli-Kokko
 verkko-opiskelun tekninen tuki
 - Oppimiskeskuksen INFO-pisteestä saa teknistä tukea verkko-opiskeluun
ajanmukaiset tilat ja tekniikka
 - Oppimiskeskuksen ajanmukaiset tilat Tritonian 3. kerroksessa ovat myös opiskelijoiden käytössä. Käytettävissä ovat itseopiskeluluokka, ryhmätyöhuoneita, opetusluokka, multimediastudio ja videoneuvotteluhuone. Tilojen käytöstä ja varaamisesta lisätietoa saa osoitteesta http://oppimiskeskus.tritonia.fi/opiskelijoille/ -kohdasta “Tilat”.
SMS-tenttipalvelu
 - Oppimiskeskus on mukana ylläpitämässä tekstiviestipohjaista tenttipalvelua, jonka avulla opiskelijat voivat ilmoittautua tentteihin ja saada tenttitulokset omaan kännykkäänsä.
Akateemiset opiskelutaidot -verkkokurssi
 - Oppimiskeskus koordinoi Vaasan yliopiston opiskelijapalveluiden uusille opiskelijoille tarjoamaa verkkokurssia Akateemiset opiskelutaidot. Kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat verkko-opiskeluun ja toimia yliopisto-opiskeluun johdattavana kurssina.
LIN – Learning in Networks -verkkokurssi (2 ov)
 - Kurssi on toteutettu Oppimiskeskuksen, Vaasan yliopiston tietotekniikan ja viestintätieteiden laitosten välisenä yhteistyönä. Tarkoituksena on tutustuttaa opiskelijat verkko-opiskeluun.
Informaatiolukutaidon koulutus
 - Vuonna 2003 on aloitettu opiskelijoille suunnatun informaatiolukutaidon koulutuksen hanke. Koulutus alkaa pilottimuotoisena syksyllä vuonna 2004. Jatkossa koulutus on tarkoitus suunnata kaikille Vaasan yliopiston opiskelijoille. Osana informaatiolukutaidon koulutusta Oppimiskeskus järjestää yhteistyössä laitosten ja tiedekirjaston kanssa  teemapäiviä  seminaari-  ja  pro gradu -tutkielmaa kirjoittaville opiskelijoille.
Opiskelijoiden Oppimiskeskuspäivä
 - Oppimiskeskuksella on avoimet ovet, erilaisia tapahtumia ja ajankohtaisia luentoja verkko-opiskeluun liittyvistä aiheista.

Lisätietoja saa Oppimiskeskuksen INFO-huoneesta ja osoitteesta: http://oppimiskeskus.tritonia.fi/.

Suomen virtuualiyliopisto


Suomen virtuaaliyliopisto (SVY) on vuonna 2001 perustettu kaikkien Suomen yliopistojen muodostama yhteistyöverkosto, joka edistää ja kehittää yliopistojen verkostotoimintaa. Kyseessä ei ole uusi yliopisto, vaan yliopistojen yhteistoiminnan muoto. Lisätietoja SVY:sta osoitteesta http://www.virtuaaliyliopisto.fi/.

Suomen virtuaaliyliopiston opiskelijapalvelut ovat keskitetysti saatavilla SVY:n kotisivujen Opiskelu-profiilista. SVY:n portaali tarjoaa yliopistojen perus- ja jatko-opiskelijoille opintojen ohjauksen verkkopalveluita, www-tietovarantoja, tietoa verkko-opinnoista sekä tieteenalojen verkostojen palveluita.

Opiskelijalle virtuaaliyliopisto tarkoittaa entistä joustavampia mahdollisuuksia opiskella verkon kautta. Opiskelijat voivat osallistua oman yliopiston verkkokurssien lisäksi muiden yliopistojen verkkokursseille tai yliopistojen välisten tieteenalaverkostojen tuottamille kursseille. Verkko-opintojen oppaasta löydät tietoa siitä, miten hakeutua SVY:n portaalin Kurssitarjonnasta löytyville kursseille. Oppaassa on myös yleisempää tietoa verkko- ja monimuoto-opiskelun käytännöistä sekä opiskelua tukevista verkkopalveluista.

SVY tarjoaa myös opiskelun ja oppimistaitojen ohjauspalveluja. OVI-ohjaussivuston (http://ovi.joensuu.fi/) työkaluilla voi rakentaa suunnitelman opintojesi etenemiselle. IQ Learnin (http://iqform.edu.helsinki.fi/iqlearn/) työkaluilla voi arvioida ja kehittää oppimistaitoja, IQ Team (http://iqform.edu.helsinki.fi/iqteam/) puolestaan tarjoaa tietoa, tukea ja ohjausta ryhmätoimintaan. Syksyllä 2004 avautuu valtakunnallisten JOO-opintojen tueksi joustavan opinto-oikeuden informaatiopalvelu JOOPAS.

SVY:n esittelemiä tietovarantoja ja verkkopalveluita ovat mm. Akateeminen kohtauspaikka – vuorovaikutuksellinen yhteisöfoorumi verkko-opiskelukokemusten vaihtamiseen (http://www.virtuaaliyliopisto.fi/kohtauspaikka/), Kansallinen Nelli-tiedonhakuportaali (http://www.lib.helsinki.fi/finelib/portaali/) sekä Menetelmäopetuksen tietovaranto MOTV (http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/).

Viestintä- ja työelämäpalvelut

Viestintä- ja työelämäpalveluiden työelämäpalvelut opastaa opiskelijoita työnhaussa ja urasuunnittelussa, välittää työtilaisuuksia, auttaa työelämäkontaktien luomisessa ja järjestää työelämään valmentavia ryhmäohjaustilaisuuksia. Neuvontaa annetaan opintojen alusta lähtien sekä henkilökohtaisesti että erilaisilla ryhmäohjaustilaisuuksilla ja luennoilla.

Tietoa työpaikoista sekä Viestintä- ja työelämäpalveluiden tilaisuuksista ja tapahtumista saa uutisryhmistä ja ilmoitustauluilta sekä liittymällä työelämäpalveluiden internet-sivujen kautta sähköpostilistalle. Lisää materiaalia, mm. esitteitä työelämästä ja työllistymisestä, on Tritonian 1. kerroksen Studia-infohuoneessa. Voit tarvittaessa käyttää myös työvoimatoimiston työvoimakonsultin palveluita. Hän antaa opastusta mm. työnhaussa sekä muissa työvoimatoimiston palveluissa. Työvoimakonsultin tavoitat Vaasan työvoimatoimistosta, os. Wolffintie 35. Viestintä- ja työelämäpalveluiden uutisryhmät ovat uwasa.rekry (koulutus- ja työpaikkailmoitukset) ja uwasa.it-rekry (it-alan työpaikkailmoitukset) sekä www-sivut: http://www.uwasa. fi/rekryt/.

Yhteystiedot: Luotsin 1. kerros, suunnittelija Sami Ilomäki (sami.ilomaki@uwasa.fi, puh. (06) 324 8394) ja opintoneuvoja Anssi Turunen (anssi.turunen@uwasa.fi, puh. (06) 324 8168). 

- - - - - - - - - - -
© Vaasan yliopisto | kirjaamo@uwasa.fi | 17.7.2004