Vaasan yliopisto

Opiskelijoille | Henkilökunnalle | Vieraille

- - - - - - - - - - -

Hallintotiede

Julkisjohtamisen ohjelma ja kansainvälisen hallinnon ohjelma (ECS – European Civil Servants)

Hallintotieteen pääaineohjelmat tarjoavat modernit, kansainvälisesti suuntautuneet, julkisen johtamisen kysymyksiin keskittyvät opintokokonaisuudet. Valmistuvat opiskelijat sijoittuvat monipuolisesti julkisen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtäviin kotimaahan ja ulkomaille. Valtionhallinto on perinteisesti ollut merkittävin työnantaja. Myös kunnat, kuntayhtymät, kolmannen sektorin järjestöt sekä yritykset ovat valmistuneiden merkittäviä työllistäjiä. Suomen EU-jäsenyyden myötä myös kansainväliset tehtävät ovat muodostaneet osan valmistuneiden hallintotieteilijöiden urakiertoa.

Ohjelmat jakautuvat kolmivuotisiin kandidaattiopintoihin ja kaksivuotisiin maisteriopintoihin. Opiskelijat saavat riittävät valmiudet ymmärtää, tehdä itse ja käyttää hyväkseen tieteellistä tutkimusta ja sen tuloksia valitsemallaan uralla. Vahvalla panostuksella tutkivaan oppimiseen ja virtuaalisten simulaatiomenetelmien hyödyntämiseen tuetaan opiskelijoiden omatoimisuutta ja vastuunottoa omasta opiskelustaan. Pedagogisen perustan ohjelmalle antaa moderni käsitys oppimisesta opiskelijalähtöisenä ja ongelmakeskeisenä prosessina.

Vaasan yliopiston julkisjohtamisen laitoksen tutkimus tunnetaan valtakunnallisesti vertailevan hallinnontutkimuksen osaamisestaan. Tällä alalla tehty tutkimus mahdollistaa täysimittaisesti tutkimuslähtöisen opetuksen, joka erottaa yliopisto-opetusta muusta korkeakouluopetuksesta. Opiskelijoiden tuntemusta muiden maiden hallinnoista tukevat myös erinomaiset ja tehokkaassa käytössä olevat opiskelijavaihtomahdollisuudet tiedekunnan ja laitoksen verkostojen kautta.

Hallinto, johtaminen ja politiikka. Johtamis-kysymyksiä tarkastellaan ohjelmassa sekä yksittäisissä julkisen sektorin organisaatioissa tapahtuvana johtamistoimintana, että hallintojärjestelmien tasoisena ohjauksena. Opinnot kattavat täten julkisjohtamisen keskeiset osa-alueet. Organisaatioissa johtaminen on toimintana verrattavissa yritysjohtamiseen, sen sijaan ohjauksen tarkastelun osalta julkinen sektori muodostaa täysin omaleimaisen tutkimus- ja opetuskohteen.

Talous ja yrittäjyys. Kuntien, valtion ja Euroopan unionin taloudellisen päätöksenteon tuntemus luo pohjan johtamistehtävissä menestymiselle julkisella sektorilla. Kustannus- ja tuloksellisuusmalleihin ja -mittaristoihin perehtyminen auttaa ymmärtämään syvällisemmin julkissektorin palvelutuotannon keskeisiä kysymyksiä. Opetuksessa huomioidaan myös julkisen sektorin muutoksen luomat mahdollisuudet julkiselle yrittäjyydelle.

Kansainvälinen hallinto. Kansainvälisen, kansallisen ja alueellisen toiminnan väliset rajat ovat madaltuneet ja eri hallintotasot ovat verkottuneet keskenään uudella tavalla. Erityisen merkittävää on Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Ohjelmassa syvennytään integraatiopäätöksenteon hallinnan ja johtamisen kysymyksiin. Perustan tälle antaa aineen opettajien ja tutkijoiden osaaminen vertailevassa hallinnontutkimuksessa sekä eurooppahallinnon tutkimuksessa.

Menetelmät ja tekniikat. Menetelmäopinnot antavat valmiudet tehdä vaativaa tutkimus- ja selvitystyötä, laatia erilaisia tutkimusraportteja sekä hyödyntää erilaisia hallinnon arviointi- ja kehittämistekniikoita. Metodiopinnoissa perehdytetään monipuolisesti kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten vertailutekniikoiden ominaispiirteisiin, painottaen erityisesti vertailututkimuksen menetelmien mahdollisuuksia. Opetuksessa hyödynnetään laajasti myös keskustelua, argumentointia, tutkivaa oppimista, simulaatioita ja erilaisia projekteja. Kaikki nämä antavat valmiuksia pärjätä hyvin tulevissa vaativissa ja monipuolisissa työtehtävissä.

Seminaarit. Seminaari- ja tutkielmavaiheessa keskeisenä tarkoituksena on soveltaa itsenäisesti opittuja tietoja. Aineistojen käsittely ja tulkinta sekä yleisesti ongelmanasettaminen ja -ratkaisu luovat perustan tieteellisen ajattelutavan oppimiselle ja ymmärtämiselle. Opintojen kautta saatavat valmiudet ovat tärkeitä kaikissa hallinnon asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Laajojen asiakokonaisuuksien hallinta ja kriittinen analyysi ovat keskeisiä työelämän vaatimuksia asiantuntijoille ja hallinnon johtavissa tehtävissä työskenteleville.


Kansainvälisen hallinnon ohjelma (ECS – European Civil Servants). Kansainvälisen hallinnon ohjelma muodostaa opintokokonaisuuden, jossa hallintotoiminnan kansainvälisyys on keskeinen näkökulma ja lähtökohta kaikille opinnoille. ECS-ohjelma perustuu suurelta osin julkisjohtamisen ohjelmaan, mutta ohjelmassa on laajemmat kieliopinnot. Hyvä kielitaito edesauttaa valmistumisvaiheessa sijoittumista kansainvälisiin tehtäviin. Seminaarityöt ja muu kirjallinen materiaali tuotetaan systemaattisesti englannin kielellä. Ohjelmassa suositellaan ulkomaisia vaihto-opintoja sekä työharjoittelua jossakin kansainvälisessä organisaatiossa. Opiskelijat edistävät myös omilla sivuainevalinnoillaan kansainvälisten työympäristöjen edellyttämien valmiuksien kehittämistä.

Intercultural Studies in Communication and Administration -maisteriohjelma

Vaasan yliopistossa aloitetaan tammikuussa 2006 kaksivuotinen englanninkielinen Intercultural Studies in Communication and Administration -maisteriohjelma (120 op). Ohjelma toteutetaan yhteistyössä humanistisen tiedekunnan kanssa. Sen opetus perustuu vertailevaan kulttuurien tutkimukseen. Osa ohjelman opiskelijoista on ulkomaisia opiskelijoita.

 

  Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto (180 op)



Julkisjohtamisen ohjelma

Hallintotieteen perusopinnot 25 op
Hallintotieteen aineopinnot 49 op
Kieli-, viestintä ja yleisopinnot 35 op
— Äidinkieli 5
— Toinen kotimainen kieli 5
— Vieras kieli 5
— Akateemiset opiskelutaidot 5
— Tietotekniikka: Tietojenkäsittely 5
— Tilastotiede: Tilastotieteen johdantokurssi 5
— Kansantaloustiede: Johdatus yhteiskuntatalouteen 5
Sivuaineopinnot 71 op
    Hallinto-osaamisen opinnot:  
    — Suomalaisen yhteiskunnan instituutiot 5
    — Yhteiskunnan alueellinen organisoituminen 5
    — Palvelut ja hyvinvointi 5
    — Julkisoikeus osana Suomen oikeusjärjestystä 5
Yhden oppiaineen perusopinnot 25
Vapaasti valittavat opinnot 26

 

  Hallintotieteiden maisterin tutkinto (120 op)



Julkisjohtamisen ohjelma

Syventävät opinnot 86 op
Kieli- ja viestintäopinnot 5-10 op
— Tieteellinen kirjoittaminen 5
— Vapaasti valittavat kieli- ja viestintäopinnot 5
Vapaasti valittavat sivuaineopinnot 24 - 29 op



  Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto (180 op)



Kansainvälisen hallinnon ohjelma (ECS - European Civil Servants)

Hallintotieteen perusopinnot 25 op
Hallintotieteen aineopinnot 49 op
Kieli-, viestintä ja yleisopinnot 40 op
— Äidinkieli 5
— Toinen kotimainen kieli 5
— Englannin kieli 5
— Ranskan tai saksan kieli (ei alkeisk.) 5
— Akateemiset opiskelutaidot 5
— Tietotekniikka: Tietojenkäsittely 5
— Tilastotiede: Tilastotieteen johdantokurssi 5
— Kansantaloustiede: Johdatus yhteiskuntatalouteen 5
Sivuaineopinnot 66 op
    Hallinto-osaamisen opinnot:  
    — Suomalaisen yhteiskunnan instituutiot 5
    — Yhteiskunnan alueellinen organisoituminen 5
    — Palvelut ja hyvinvointi 5
    — Julkisoikeus osana Suomen oikeusjärjestystä 5
Yhden oppiaineen perusopinnot 25
Vapaasti valittavat opinnot 21

  Hallintotieteiden maisterin tutkinto (120 op)



Kansainvälisen hallinnon ohjelma (ECS - European Civil Servants)

Syventävät opinnot 86 op
Kieli- ja viestintäopinnot 10 op
— Tieteellinen kirjoittaminen (engl.) 5
— Vapaasti valittavat kieli- ja viestintäopinnot 5
Vapaasti valittavat sivuaineopinnot 24 op



  Hallintotieteen pääaineopinnot (väh. 160 op / 84 ov)

 

Perusopinnot 25 op / 15 ov
op
ov
  Hallinto ja johtaminen
5
3
  Eurooppahallinto
8
4
  Julkisjohtamisen taloudellinen perusta
6
4
  Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus
6
4
     
  Kulttuurienvälisen viestinnän opintokokonaisuuteen kuuluva opintojakso:    
  Johdatus Euroopan unioniin 5 3
Aineopinnot väh. 49 op / 26 ov    
  Hallintotieteellinen tutkimus
8
4
  Julkisen talousjohtamisen prosessit
6
3
  Henkilöstöjohtaminen
6
3
  Harjoittelu
5
3
  Kandidaatintutkielma
10
5
       
Vaihtoehtoiset aineopintojaksot, valitse seuraavista vähintään kaksi:    
  Strategic Approach to Management
7
4
  Leadership in Knowledge-Intensive Work
7
4
  Politics and Administration
10
5
Vapaavalintaiset aineopintojaksot    
  Vaihto-opinnot
10 - 16
5 - 8
  Organization and Environment
6
3
Syventävät opinnot 86 op / 43 ov    
  Vertailututkimus
10
5
  Julkinen johtaminen syventäen
10
5
  Julkisten palvelujentuloksellisuus
8
4
  Julkisen toiminnan etiikka
8
4
  Tutkimusseminaari
10
5
  Pro gradu -tutkielma
40
20
     
Vapaavalintaiset syventävät opintojaksot    
  Cultural Aspects of Management
5
3
  Comparative Culture and Ethic
7
4
 

Comparative Studies in Administration and Management

8
4

 

  Opintojaksokuvaukset



PERUSOPINNOT 25 op

Hallinto ja johtaminen
Public Administration and Management

Koodi ja laajuus: HALL1001, 5 op / 3 ov
Ajoitus:
1. vuosi.
Edeltävät opinnot:
Oppimistavoitteet:
Jakso toimii johdatuksena hallinnollisten ilmiöiden jäsentämiseen. Jakso aikana keskitytään erityisesti julkisten organisaatioiden johtamisen kysymyksiin.
Kirjallisuus:
1. Salminen: Julkisen toiminnan johtaminen: Hallintotieteen perusteet. Helsinki 2004.
2. Vartola: Näkökulmia byrokratiaan. Tampere 2004.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Professori/yliassistentti.
Lisätiedot:
Kuuluu tiedekunnan yhteiseen hallinto-osaamisen kokonaisuuteen.

Eurooppahalllinto
European Governance

Koodi ja laajuus: HALL1002, 8 op / 4 ov
Ajoitus:
1. vuosi.
Oppimistavoitteet:
Jakso toimii johdatuksena eurooppalaisiin hallintojärjestelmiin ja toimintaympäristöihin. Jakso antaa perusteet EU-asioiden päätöksenteosta ja hallinnosta.
Kirjallisuus:
1. Temmes: Eurooppalaiset esikuvamme: Uudistuvan hallintoajattelun lähteillä. Helsinki 1994 (soveltuvin osin).
2. Raunio & Wiberg (toim.): Päätöksenteko Euroopan Unionissa: Selkeä johdatus monimutkaiseen vallankäyttöön. Helsinki 1998.     (soveltuvin osin).
3. Väyrynen: Globalisaatio: uhka vai mahdollisuus. Jyväskylä 1998.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Yliassistentti.

Johdatus Euroopan unioniin
Introduction to European Union

Koodi ja laajuus: HALL1005, 5 op / 3 ov
Oppimistavoitteet:
Jakso antaa perusteet EU-asioiden päätöksenteosta ja hallinnosta.
Kirjallisuus:
1. Raunio & Wiberg (toim.): Päätöksenteko Euroopan Unionissa: Selkeä johdatus monimutkaiseen vallankäyttöön. Helsinki 1998     (soveltuvin osin).
2. Väyrynen: Globalisaatio: uhka vai mahdollisuus. Jyväskylä 1998.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Yliassistentti.
Lisätiedot: Jakso on tarkoitettu Kulttuurienvälisen viestinnän opintokokonaisuutta suorittaville opiskelijoille.


Julkisjohtamisen taloudellinen perusta
Introduction to Public Financial Management

Koodi ja laajuus: HALL1003, 6 op / 4 ov
Ajoitus:
1. vuosi.
Oppimistavoitteet:
Jakso toimii johdatuksena taloushallinnon käsitteistöön julkisorganisaatioissa sekä voittoa tavoittelemattomissa organisaatioissa. Jaksolla käsitellään organisaatioita ja julkista palvelutuotantoa taloudellisina järjestelminä.
Kirjallisuus:
1. Meklin: Valtiontalouden perusteet. Helsinki 2002.
2. Pöllä & Etelälahti: Valtion uudistunut talous-hallinto. Porvoo 2002.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Professori.


Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus
Partnership of Public and Private Sectors

Koodi ja laajuus: HALL1004,6 op / 4 ov
Ajoitus:
1. vuosi.
Oppimistavoitteet:
Jakso toimii johdatuksena julkisen ja yksityisen sektorin välisen työnjaon kysymyksiin uudistuvan pohjoismaisen hyvinvointivaltion asettamissa puitteissa. Jakso antaa perustiedot palveluiden järjestämistavoista sekä palveluiden järjestämiseen liittyvistä organisaatio- ja johtamismalleista.
Kirjallisuus:
1. Hyyryläinen: Sopimuksellisuus, talous ja johtaminen: New Public Management sopimusohjauksessa ja julkisten organisaatioiden     sopimustenhallinnassa. Vaasa 2004. 2. Ruotoistenmäki & Siivonen: Tiehankkeiden rahoitusvajeen ratkaisu? Helsinki 2003     (http://www.vatt.fi/julkaisut/k/k306.pdf).
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen.
Arviointi:
1-5.
Vastuuopettaja:
Yliassistentti.

 

AINEOPINNOT väh. 49 op

Hallintotieteellinen tutkimus
Methodology of Administrative Science

Koodi ja laajuus: HALL2001, 8 op / 4 ov
Ajoitus:
2. vuosi.
Oppimistavoitteet:
Jakso perehdyttää hallintotieteellisen tutkimuksen tieteenfilosofiseen perustaan, empiirisiin tutkimusmenetelmiin ja tutkimusprosessiin. Jaksolla tarkastellaan hallinnontutkimuksessa käytetyimpiä kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä.
Kirjallisuus:
1. Alkula, Pöntinen & Ylöstalo: Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. Porvoo 1994.
2. Hirsjärvi & Hurme: Tutkimushaastattelu. Helsinki 2000.
3. Niiniluoto: Johdatus tieteenfilosofiaan. Helsinki 1997.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen. SPSS-harjoitusten suorittaminen.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Yliassistentti.
Lisätiedot:
SPSS-harjoituksissa pakollinen läsnäolo.


Julkisen talousjohtamisen prosessit
Processes of Public Financial Management

Koodi ja laajuus: HALL2002, 6 op / 3 ov
Edeltävät opinnot:
Suositellaan Julkisjohtamisen taloudellinen perusta.
Ajoitus:
2. vuosi.
Oppimistavoitteet:
Jakso perehdyttää julkis-yhteisöjen budjetointiin ja laskentatoimen teorioihin, ajattelumalleihin ja keskeisiin prosesseihin. Jaksolla tarkastellaan myös julkisjohtamisen institutionaalista näkökulmaa Suomessa ja Euroopan unionissa.
Kirjallisuus:
1. Myllymäki & Vakkuri (toim.): Tulos, normi, tilivelvollisuus. Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin. Tampere 2001.
2. Myllyntaus: Kuntatalouden ohjaus – budjetoinnin ja kirjanpidon teoriaperusteita ja kehityssuuntia. Helsinki 2002.
3. Luennoilla määritellyt julkisen talousjohtamisen artikkelit ja dokumentit.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen. Luentopäiväkirjat mahdollisten vierailuluennoitsijoiden luennoista ja/tai harjoitustehtävät.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Professori/assistentti.


Henkilöstöjohtaminen
Human Resource Management

Koodi ja laajuus: HALL2003, 6 op / 3 ov
Ajoitus:
2.-3. vuosi.
Oppimistavoitteet:
Jakso perehdyttää johtajuuden ja työyhteisöjen johtamisen kysymyksiin ottamalla huomioon julkisten organisaatioiden erityispiirteet. Jaksolla tarkastellaan henkilöstöjohtamisen haasteita ja uudistuksia sekä tuloksellisen työn edellytyksiä julkisorganisaatioissa.
Kirjallisuus:
1. Lämsä & Hautala: Organisaatiokäyttäytymisen perusteet. Helsinki 2005.
2. Lönnqvist: Johtajan ja johtamisen psykologiasta: Kohti parempaa ihmisten johtamista. 3. painos. Helsinki 2005.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen sekä harjoitustyö tutkivan oppimisen menetelmällä.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Yliassistentti.
Lisätiedot:
Harjoitustyön suorittaminen on pakollista.

Harjoittelu
Practical Training

Koodi ja laajuus: HALL2004, 5 op / 3 ov
Ajoitus:
2.-3. vuosi.
Edeltävät opinnot:
Opetustavoitteet:
Jakso perehdyttää käytännön hallintotyöhön.
Kirjallisuus:
Perehtyminen johonkin hallinnon erityisalueeseen harjoitteluraportin aiheeseen soveltuvan kirjallisuuden avulla.
Suoritustapa:
Kolmen kuukauden yhtäjaksoinen, kokopäivätoiminen harjoittelu ennalta hyväksytyssä organisaatiossa sekä kirjallinen 15–20 sivun harjoitteluraportti, joka tarkastetaan. Opiskelija voi suorittaa harjoittelun vain omassa pääaineessaan. Ennen raportin kirjoittamista on keskusteltava sen aiheesta ja toteuttamisesta opintojaksosta vastaavan opettajan kanssa. Esitys harjoittelupaikasta jätetään etukäteen ja jäljennös työtodistuksesta sekä raportti toimitetaan opettajalle hyväksyttäväksi.
Arviointi:
Hyväksytty/hylätty.
Vastuuopettaja:
Yliassistentti.


Kandidaatintutkielma
Thesis (Bachelor Level)

Koodi ja laajuus: HALL2005 (seminaari), HALL2006 (tutkielma), 10 op / 5 ov
Ajoitus:
3. vuosi.
Edeltävät opinnot:
Pääaineen perus- ja aineopinnot.
Oppimistavoitteet:
Jakso perehdyttää tutkimustyöhön; tutkimuksen tavoitteiden asettamiseen, aineiston kokoamiseen, muokkaamiseen ja tulkintaan sekä tutkimusraportin kirjoittamiseen.
Kirjallisuus:
1. Hirsjärvi, Remes & Sajavaara: Tutki ja kirjoita. Helsinki 2000.
2. Hallintotieteellisten töiden laadintaohjeet (uusin versio).
Suoritustapa:
Työskentely johtaa itsenäiseen, 25 sivun laajuiseen kirjalliseen esitykseen hallintotieteen alalta. Jakso edellyttää aktiivista osallistumista seminaari-istuntoihin, joissa esityksiä opponoidaan ja puolustetaan. Jaksoon kuuluu myös kirjaston järjestämän tiedonhaun verkkokurssin suorittaminen (Tiedonhaku ja informaatiolukutaito II). Kandidaattitutkielmaan kuuluu myös kypsyysnäyte.

Arviointi: Kandidaatintutkielma hyväksytään ja arvostellaan asteikolla erinomainen, erittäin hyvä, hyvä, tyydyttävä tai välttävä. Arvosteltu kandidaatintutkielma lasketaan mukaan pääaineen arvosanaan.

Vastuuopettaja: Yliassistentti.

Lisätiedot: Kandidaatintutkielmaksi hyväksytään tarkastettu ja korjattu seminaarityö, kun opiskelija kirjoittaa siihen liittyvän kypsyysnäytteen. Kypsyysnäytteeseen voi ilmoittautua kun kandidaatintutkielma on jätetty. Kypsyysnäyte tarkastetaan sekä äidinkielen että sisällön osalta. Kandidaatintutkielma jätetään tarkastettavaksi kolmena nidottuna kappaleena.

Huom! Vanhan tutkintoasetuksen (245/1994) mukaan opiskeleville kandidaatin tutkinto ja siihen liittyvä tutkielma ja kypsyysnäyte eivät ole pakollisia. Heidän osalta kandidaattiseminaari arvostellaan asteikolla hyväksytty tai hylätty.

 

Vaihtoehtoiset opintojaksot: valitse seuraavista vähintään kaksi.

Strategic approach to management
Strateginen johtaminen

Code and Credits: HALL2007, 7 cr / 4 sw
Timing:
2nd or 3rd year in Public Management Programme and in European Civil Servants Programme, others later.
Prerequisites:

Course Objectives:
The course introduces strategic management concepts and frameworks for public and non-profit organizations. The course explores possibilities and limitations of strategic management.
Literature:
1. Bryson: Strategic Planning for Public and Nonprofit Organizations: A Guide to Strengthening and Sustaining Organizational     Achievement (Revised Edition). San Francisco 1995.
2. Mintzberg, Ahlstrand & Lampel: Strategy Safari: A Guided Tour Through the Wilds of Strategic Management. London 1998.
Completion of the Course:
Exam based on lectures and literature, possible workshops.
Grading:
1–5.
Course Instructor:
Senior Assistant.
Additional Information:
ICS-Optional Module, teaching in English.

Leadership in knowledge-intensive work
Johtajuus asiantuntijatyössä

Code and Credits: HALL2008, 7 cr / 4 sw
Timing:
2. or 3. year in Public Management Programme and in European Civil Servants Programme, others later.
Prerequisites:

Course Objective:
The course provides understanding of appropriate management techniques and leadership styles for knowledge-intensive organizations. The course addresses characteristics of knowledge work and innovativeness in public sector organizations.
Literature:
1. Styhre: Understanding Knowledge Management: Critical and Postmodern Perspectives. Malmö 2003.
2. Alvesson: Knowledge Work and Knowledge-Intensive Firms. Oxford 2004.
Completion of the Course:
Exam based on lectures and literature, possible workshops.
Grading:
1–5.
Course Instructor:
Senior Assistant.
Additional Information:
ICS-Optional Module, teaching in English.


Politics and administration
Politiikka ja hallinto

Code and Credits: HALL2009, 10 cr / 5 sw
Timing:
3. year in Public Management Programme and in European Civil Servants Programme, others later.
Prerequisites:

Course Objective:
The course examines fundamental questions of politics and public administration. The course provides the basic background for further studies in ICS-Programme with administrative science as the major subject.
Literature:
1. Simon: Administrative Behaviour (Fourth Edition). New York 1997.
2. Shafritz, Hyde & Parke (ed.): Classics of Public Administration (Fifth Edition). Florence 2003.
Completion of the Course:
Exam based on literature.
Grading:
1–5.
Course Instructor:
Senior Assistant.
Additional Information:
ICS-preparatory course, exam also possible in Finnish.


Vapaavalintaiset aineopintojaksot:

Vaihto-opinnot
Exchange Student Studies

Laajuus: 10–16 op / 5–8 ov
Ajoitus:
2.–3. vuosi.
Edeltävät opinnot:
Oppimistavoitteet:
Jakso laajentaa opiskelijoiden tuntemusta kansainvälisen hallinnon kysymyksistä sekä perehdyttää vaihto-opiskelumaan hallintoon, talouteen ja kulttuuriin.
Suoritustapa:
Vaihtoyliopiston tarjoamaan opetukseen osallistuminen ja valittujen kurssien suorittaminen. Kurssivalinnoista on syytä keskustella etukäteen ohjaavan opettajan kanssa.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Yliassistentti.
Lisätiedot:


Organization and environment
Organisaatio ja ympäristö

Code and Credits: HALL2010, 6 cr / 3 sw
Timing:
2. or 3. year in Public Management Programme and in European Civil Servants Programme, others later.
Prerequisites:

Course Objective:
The course examines organizational adaptation of public organizations to changes in their economic, political and social environments.
Literature:
1. Donaldson: The Contingency Theory of Organizations. London 2001.
2. Peters: The Future of Governing: Four Emerging Models (Second Edition). Lawrence 2001.
3. Viinamäki: A Theory of Coordination and Its Implications on EU Structural Policy. Vaasa 2004. (partly)
Completion of the Course:
Exam based on lectures and literature, possible workshops.
Grading:
1–5.
Course Instructor:
Senior Assistant.
Additional Information: ICS-Optional Module, teaching in English.

 

SYVENTÄVÄT OPINNOT (86 op)


Vertailututkimus
Comparative Administrative Research

Koodi ja laajuus: HALL3001, 10 op / 5 ov
Ajoitus:
4. vuosi.
Edeltävät opinnot:
Hallintotieteellinen tutkimus.
Oppimistavoitteet:
Jakso syventää vertailumetodin käyttöön liittyviä tutkimusvalmiuksia sekä harjaannuttaa vertailumetodin käyttöön. Jaksolla tarkastellaan sekä kvantititatiivisin että kvalitatiivisin aineistoin toteutettua vertailututkimusta.
Kirjallisuus:
1. Salminen (toim.): Hallintovertailun metodologiaa. Vaasa 2000.
2. Ragin: The Comparative Method: Moving Beyond Qualitative and Quantitative Strate-gies. Berkeley 1987.
3. Heady: Public Administration: A Comparative Perspective. 5th edition tai uudempi. New York 1996.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen sekä ohjattu harjoitustutkimus.
Arviointi:
1–5 sekä hyväksytty harjoitustutkimus.
Vastuuopettaja:
Professori/yliassistentti.


Julkinen johtaminen syventäen
Advanced Course in Public Management

Koodi ja laajuus: HALL3002, 10 op / 5 ov
Ajoitus:
4. vuosi.
Edeltävät opinnot:

Oppimistavoitteet:
Jakso syventää julkisjohtamisen tuntemusta perehtymällä muutostilanteisiin ja niiden hallintaan tutkivan oppimisen menetelmällä.
Kirjallisuus:
1. Hakkarainen, Lipponen & Lonka: Tutkiva oppiminen: Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen synnyttäjinä. 6. uud. painos. Porvoo,     Helsinki, Juva 2004.
2. Tutkimusmateriaali, lähdelinkit, mahdollinen WebCT-oppimisympäristön hyödyntäminen ja vastaavat lähtötiedot annetaan     opintojakson alussa tehtävien aihevalintojen yhteydessä.
Suoritustapa:
Tutkivan oppimisen prosessi ja kriteerit, seminaarit ja mahdolliset asiantuntijaluennot.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Professori.


Julkisten palvelujen tuloksellisuus
Advanced Course on Efficiency of Public and
Non Profit Organizations

Koodi ja laajuus: HALL3003, 8 op / 4 ov
Ajoitus:
4. vuosi.
Edeltävät opinnot:

Oppimistavoitteet:
Jakso syventää teoreettisia näkökulmia julkisorganisaatioiden tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen. Jaksolla tarkastellaan organisaatiotalouden informaatio- ja mittausteorioita sekä modernit talousjohtamisen malleja.
Kirjallisuus:
1. Meyer: Rethinking Performance Measurement: Beyond the Balanced Scorecard. Cambridge 2002.
2. Vakkuri: Tehokkuuden rajoilla: Data Envelopment Analysis -menetelmä tulosmittauksessa, esimerkkikohteena yliopistojen     ainelaitokset. Tampere 1998.
3. Luennoilla erikseen määritelty artikkelikokoelma.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen. Artikkelireferaattien ja/tai esseiden tekeminen. Ryhmätyönä toteutettavan harjoitustehtävän tekeminen
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Professori.


Julkisen toiminnan etiikka
Public Sector Ethics

Koodi ja laajuus: HALL3004, 8 op / 4 ov
Ajoitus:
4.–5. vuosi.
Edeltävät opinnot:

Oppimistavoitteet:
Jakso syventyy julkista toimintaa, henkilöstöä ja johtamista ohjaaviin eettisiin arvoihin ja eettisen käyttäytymisen sääntöihin. Esimerkkejä jaksolla tarkastelluista teemoista ovat virkamiesetiikka, eettinen esimies, hyvinvointi- ja palveluetiikka, tutkimusetiikka, globaali etiikka ja talousetiikka.
Kirjallisuus:
1. Lawton: Ethical Management for the Public Services. Buckingham 1998.
2. Salminen: Hyvän hallinnon etiikka. Vaasa 2004.
3. Artikkelit:
a) Garofalo: Toward a Global Ethics, Inter-national Journal of Public Sector Manage-ment 16:7 (2003), ss. 490–501.
b) Cooper: Big Questions in Administrative Ethics, Public Administration Review 64:4 (2004), ss. 395–409.
Suoritustapa:
Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen. Aktiivinen osallistuminen luentoihin, mahdolliset workshopit.
Arviointi:
1–5.
Vastuuopettaja:
Professori.


Tutkimusseminaari
Research Seminar

Koodi ja laajuus: HALL3005, 10 op / 5 ov
Ajoitus:
5. vuosi.
Edeltävät opinnot:
Äidinkielen opinnot sekä hallintotieteen pakolliset perus- ja aineopinnot.
Oppimistavoitteet:
Jaksolla käynnistetään pro gradu-tutkielmaan tähtäävä tutkimusprosessi. Jakso edellyttää aktiivista osallistumista seminaarityöskentelyyn koko lukuvuoden ajan. Kuukausittain pidettävissä lyhyissä seminaaritilaisuuksissa (yht. 8–10 tilaisuutta/lukuvuosi.) tavoitellaan syyslukukauden aikana tutkielma-aiheen suunnitelmaa ja kevätlukukauden lopuksi tutkielman osakäsikirjoitusta. Jakson aikana järjestettävissä muissa tilaisuuksissa perehdytään käytännön tutkielmanteon perusvalmiuksien kehittämiseen ja tieteellisen työn vaatimuksiin.
Kirjallisuus:
Tutkielman aihepiiriin liittyvä kirjallisuus.
Suoritustapa:
Ohjattu seminaarityöskentely. Seminaarityöt.
Arviointi:
Hyväksytty/hylätty.
Vastuuopettaja:
professorit ja yliassistentit erikseen ilmoitetun työnjaon mukaisesti.
Lisätiedot:
Kansainvälisen hallinnon ohjelman (ECS) sekä Kulttuurienvälisen viestinnän ja hallinnon ohjelman (ICS) opiskelijat laativat tutkimusseminaarin englannin kielellä.


Pro gradu -tutkielma
Pro Gradu Thesis

Koodi ja laajuus: HALL3006, 40 op / 20 ov
Ajoitus:
5. vuosi.
Edeltävät opinnot:
Kandidaatintutkinto sekä pääaineen syventävät opinnot.
Opppimistavoitteet:
Jakson tavoitteena on osoittaa itsenäisen tutkimustyön hallintaa. Jaksolla koostuu julkisen hallinnon alueelle kuuluvan ongelman tieteellisestä tarkastelusta hallinnon toiminnan ja rakenteiden kannalta.
Suoritustapa:
Tieteellisen tutkielman laadinta ja kypsyysnäyte.
Arviointi:
Tutkielmat arvioidaan asteikollaapprobatur, lubenter approbatur, non sine laude approbatur, cum laude approbatur, magna cum laude approbatur, eximia cum laude approbatur, laudatur.
Vastuuopettaja:
professorit ja yliassistentit.
Lisätiedot:
Kansainvälisen hallinnon ohjelman (ECS) sekä Kulttuurienvälisen viestinnän ja hallinnon ohjelman (ICS) opiskelijat laativat pro gradu -tutkielman englannin kielellä.

 

Vapaavalintaiset opintojaksot

Cultural aspects of management
Johtamisen kulttuuriset piirteet

Code and Credits: HALL3007, 5 cr / 3 sw
Timing:
4. or 5. year.
Prerequisites:

Course Objective:
The course develops under-standing of the management of organizations as culturally based practice. The emphasis is on public organizations.
Literature:
1. Hofstede: Cultures and Organizations. New York 1997.
2. Schein: Organizational Culture and Leader-ship (Second Edition). San Francisco 1996.
3. Powell & Graves: Women and Men in Management (Third Edition). Englewood Cliffs 2003.
Completion of the Course:
Exam based on lectures and literature, workshops.
Grading:
1–5.
Course Instructor:
Professor.
Additional Information:
ICS-Core Course, teaching in English.


Comparative culture and ethics
Kulttuuri ja etiikka

Code and Credits: HALL3008, 7 cr / 4 sw
Timing:
4. or 5. year.
Prerequisites:

Course Objective:
The course develops under-standing on cultural patterns of ethics. The course explores e.g. global ethics, variation in cultures and ethics around the world, links between ethical assessments and social and welfare models, and ethical problems of multiculturalism.
Literature:
1. Fay: Contemporary Philosophy of Social Sciences: A Multicultural Approach. Cambridge 1996.
2. Bruce (ed.): Classics of Administrative Ethics. Boulder 2001.
3. Articles and other material specified during the lectures.
Completion of the Course/Assessment:
Exam based on lectures and literature, workshops.
Grading:
1–5.
Course Instructor:
Professor.
Additional Information:
ICS-Core Course, teaching in English.


Comparative studies in administration and management
Hallinnon ja johtamisen vertaileva tutkimus

Code and Credits: HALL3009, 8 cr / 4 sw
Timing:
4. or 5. year.
Prerequisites:

Course Objective:
The course develops under-standing on comparative methodology and different possibilities to conduct comparative studies. The course provides a comparative approach to key issues in current public administration and management.
Literature:
1. Jreisat: Comparative Public Administration and Policy. Boulder 2002.
2. Rhodes & Weller (eds.): The Changing World of Top Officials: Mandarins or Valets? Buckingham 2001.
3. Pollitt & Bouckaert: Public Management Reform: A Comparative Analysis. 2 nd edi-tion. Oxford 2004.
Completion of the Course:
Exam based on lectures and literature, workshops.
Grading:
1–5.
Course Instructor:
Professor.
Additional Information:
ICS-Core Course, teaching in English.

- - - - - - - - - - -
© Vaasan yliopisto | kirjaamo@uwasa.fi | 29.6.2005