VKS/Eritelaboratorio/06-323 2526 ja VKS/Pääterveysaseman laboratorio/06-325 1988.
Virtsan solujen ja muiden partikkelien perusteellisella mikroskopialla voidaan tunnistaa erityisesti virtsateiden epiteelin soluja ja auttaa urologista ja nefrologista diagnostiikkaa.
Munuaisten ja virtsateiden sairaudet ja erityistapaukset.
Virtsanäytteen solut tulisi tutkia vakioidusta näytteestä, mikäli se suinkin on mahdollista. Nesteen ja ravinnon ottoa on vältettävä 8 tuntia ennen näytteenottoa, sillä runsas nesteen nauttiminen laimentaa näytettä. Voimakasta fyysistä aktiviteettia ja yhdyntää ennen näytteenottoa tulisi välttää. Naisilla näytteen antamista kuukautisten aikana tulisi välttää. Valkovuodon häiritsevää vaikutusta voidaan ehkäistä tamponilla.
Partikkelilaskenta suoritetaan vakioidulla peitinlasimenetelmällä mikroskooppisesti.
Päivittäin. Päivystystutkimus.
Tutkimus valmis 2-3 tunnin kuluessa.
10 ml ei-steriili muoviputki (keltainen korkki).
Näytteeksi käy parhaiten keskisuihkunäytteenä klo 6.00-8.00 välisenä aikana otettu aamuvirtsa tai vähintään 4 tuntia rakossa ollut matalan diureesin virtsa (vakioitu virtsanäyte). Näytteen voi saada myös seuraavilla tavoilla:
Pussivirtsa, rakkopunktio tai munuaisaltaan punktio, kerta- tai kestokatetrointi, avannenäyte tai alusastia.
Putket jäähdytetään välittömästi jääkaapissa ja toimitetaan laboratorioon 2 tunnin sisällä näytteenotosta.
Sairaalan tai terveyskeskuksen ulkopuolella otettavia näytteitä varten potilaalle annetaan erilliset näytteenottovälineet ja ohjeet näytteen ottamiseksi, säilyttämiseksi ja kuljettamiseksi laboratorioon.
10 ml puhtaasti laskettua keskivirtsaa.
Säilyy huonosti ja säilytys aina + 5 °C. Näyte on tutkittava 4 tunnin kuluessa näytteenotosta.
Ei sovi alueelliseen näytteenkuljetukseen.
Mikroskoopin näkökentässä U -Eryt 1-2, U -Leuk 3-4. Hyaliinilieriöitä ja levyepiteelisoluja vähän.
Tulehdus:
Pyuriassa leukosyyttien osoituskoe on positiivinen, tavallisesti on kyse granulosyyteistä. Immuunivasteen heikentyessä solureaktio voi puuttua merkittävästä bakteeri-infektiosta huolimatta. Virtsan seisoessa leukosyytit hajoavat, minkä takia mikroskopia ei ole yhtä sensitiivinen infektion osoittaja kuin kemiallisen seulonnan seulontaliuska. Mahdollinen munuaistason infektio todetaan, jos näytteessä esiintyy lieriöitä tai tubulusepiteelin soluja. Näitä ei kuitenkaan useinkaan esiinny akuuteissa taudeissa. Muutaman hyaliinilieriön näkyminen on normaalia.
Pyelonefriiteissä saatetaan nähdä tubulussolu-, bakteeri- tai granulosyyttilieriöitä. Makrofagit erottuvat selvästi, jos niitä esiintyy (yleensä subakuuteissa tai kroonisissa taudeissa). Niiden spesifinen merkitys on edelleen avoin. Lymfosyyttien erottaminen tubulusepiteelin soluista on käyttämällämme värjäyksellä joskus vaikeaa. Niillä on merkitystä siirremunuaisten hyljintäreaktion toteamisessa.
Glomerulonefriiteissä esiintyy yleensä molempia valkosolutyyppejä. Voimakkaisiin infektioihin liittyy verivirtsaisuutta. Virtsatietulehduksissa näytteeseen irtoaa välimuotoisen epiteelin soluja. Niihin liittyy usein atypiaa, jolla ei ole kliinistä merkitystä tulehdusten yhteydessä. Levyepiteelisolujen löytyminen voi viitata huonosti pestyyn uretran suuhun tai progesteronivaikutukseen naisen ulkosynnyttimissä.
Verenvuoto:
Hematuriassa punasolujen eritys virtsaan on lisääntynyt. Veren mukana vuotaa myös plasmaa, jolloin albumiinikoe on positiivinen. Jos kyseessä ei ole kuukautisvuoto, taustalla voi olla alempien tai ylempien virtsateiden tauti.
Virtsatiekivi, katetri tai virtsateiden toimenpide ovat tavallisia hematurian syitä, jos hematuriaan ei liity tulehdusta. Jos näytteessä näkyy välimuotoisen epiteelin soluja, voi niissä olla joskus yllättäen malignia atypiaa. Varsinainen syöpäselvittely tehdään fiksoidusta virtsanäytteestä patologian laboratoriossa.
Hematurisessa virtsanäytteessä voi olla munuaistason löydöksiä (lieriöt, tubulussolut, glomerulaarinen hematuria = dysmorfisia punasoluja tuoreissa näytteissä), jotka viittaavat glomerulonefriittiin tai muihin munuaistauteihin. Punasolulieriöt liittyvät munuaistason verenvuotoihin.
Proteinuria:
Jos seulonnassa on U -Prot-O positiivinen, pyritään hakemaan munuaistason löydöksiä (tubulussolut, lieriöt). Hyaliinilieriöiden väliaineena on pääasiassa tubulusepiteelin erittämä uromukoidi, joka saostuu munuaistubuluksissa. Jos niihin kiinnittyy irronneita tubulusepiteelin soluja, nähdään tubulussolulieriöitä (epiteelisolulieriöitä). Nämä degeneroituvat edelleen jyväis- tai vahalieriöiksi. Eri munuaistaudeissa lieriön sisälle voi joutua monia solutyyppejä tautiprosessin mukaisesti: punasoluja, valkosoluja, bakteereita jne. Virtsan sedimentin löydöksillä munuaistauteja ei voi
erotella täsmällisemmin.
Virtsan kiteet:
Lopullinen erittyvä virtsa on suolapitoisuuksien suhteen lähes kyllästetty tai makromolekyylien avulla jopa ylikyllästetty liuos, minkä takia pH-muutoksen, infektion tai lämpötilan laskun seurauksena epäorgaaniset ainekset saostuvat siinä helposti. Mikroskopoinnissa nähdyillä kiteillä (uraatti-, oksalaatti-, tai fosfaattisakoilla) ei siksi tavallisesti ole kliinistä merkitystä.
Virtsatiekivipotilailla tulee analysoida itse kiven koostumusta, koska erilaisia sakkoja esiintyy terveilläkin henkilöillä. Leusiini- tai tyrosiinikiteitä voi joskus harvoin näkyä, mutta näiden aminohappojen aineenvaihdunnan taudit diagnosoidaan muulla tavoin.
Tavallisin kliinisesti merkittävä kide on kuusikulmainen kystiinikide, koska sen toteaminen viittaa perinnölliseen kystinuriaan.