Övertäjät ry

 

Övertäjät ry on Vaasan yliopiston kieltenlukijoiden, eli englannin, nykysuomen, ruotsin ja saksan pääaineopiskelijoiden yhteinen ainejärjestö. Övertäjät on yliopistomme vanhin ja kaunein ainejärjestö, joka on perustettu jo vuonna 1982. Rekisteröitynä yhdistyksenä se on toiminut 28.10.1987 lähtien.

Övertäjät ry ajaa kieltenlukijoiden asioita tiedekuntaneuvostossa, ylioppilaskunnan hallituksessa ja edustajistossa. Lisäksi olemme jäsenenä SOOLissa (Suomen opettajiksi opiskelevien liitto), SKÄL:ssä (Suomen Kääntäjäopiskelijaliitto) ja SuHoL:ssa (Suomen Humanistiopiskelijoiden Liitto).

Övertäjiä edustavat kieltenlaitoksilla laitosvastaavat, jotka toimivat linkkeinä opiskelijoiden ja opettajien välillä. Övertäjillä on myös oma käännöspalvelu, josta opintojensa loppuvaiheessa olevat saavat arvokasta työkokemusta.

Kuukausittain pidettävät kaikille avoimet Ö-kokoukset ovat mainioita tilaisuuksia tutustua Ö-kanssasisariin ja -veljiin sekä vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja kieltenlukijoiden yhteisiin asioihin.

Övertäjät huolehtivat luonnollisesti myös kieltenopiskelijoiden sosiaalisesta elämästä ja viihtyvyydestä. Luolaan, övertäjien "päämajaan", voit tulla rentoutumaan luentojen välillä, tutustutaan lehtiin ja tenttiarkistoon tai vaikkapa siemailemaan kahvia. Viihdepuolella järjestämme sitsejä, etkoja, PikkuJouluBussiRisteilyn ja erilaisia leffa-, peli- ja saunailtoja. Muuta toimintaa ovat Ö-lenkit ja vaihtelevat teemapäivät, kuten vaikkapa kääntäjäpäivä.

 


Tapahtumat

Katso tarkemmat tapahtumatiedot täältä.

Blogit

» Blogit

Yhteystiedot

Postiosoite:

Övertäjät ry
Vaasan yliopiston ylioppilaskunta
Yliopistonranta 5
65200 Vaasa

Sähköposti (hallitus):

oe-hallitus(a)uwasa.fi

Pikalinkit

Webmail
WebOodi
Wompatti