TERVETULOA VAASAN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN PANKKINEUVOTTELUKUNNAN SIVUILLE!



PNK eli Pankkineuvottelukunta on Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan ja Nordea Pankin yhteistyöelin.

Pankkineuvottelukunnan tarkoituksena on edistää talouselämän eri alojen, erityisesti pankkitoiminnan periaatteiden ja muotojen tuntemusta opiskelijoiden keskuudessa sekä suunnitella ja kehittää pankin ja opiskelijoiden välisiä yhteistyömuotoja.

Pankkineuvottelukunta on perustettu jo vuonna 1968. Yli puolet Pankkineuvottelukunnan vanhoista jäsenistä on sijoittunut työelämässä pankki-ja rahoitusalalle.

Tervehdys Pankkineuvottelukunnalta!

Näin kesän kynnyksellä, kun opiskelijat ovat jo painuneet kotikonnuilleen ja kampus äkillisesti tyhjentynyt, on hyvä hetki kääntää katseet menneeseen lukukauteen ja tehdä kevyt osavuosikatsaus Pankkineuvottelukunnan toiminnasta! Meistä PNK:n jäsenistä suurin osa on lukuisten muiden yliopistossa opiskelevien tavoin ottanut pienen hengähdystauon Vaasasta, osa jo aiemmin keväällä vaihto-opiskelun merkeissä ja osa lukukauden päättyessä suuntanaan kesätyöt muualla Suomessa. Viime syksynä aloittaneille uusille opiskelijoille PNK tuli tutuksi viimeistään Nordean kanssa yhteistyössä järjestetyn Pankkikurssin myötä, jolloin Levoniin kerääntyi kuuden luentokerran ajaksi satoja taloudesta ja pankkimaailmasta kiinnostuneita opiskelijoita. Pankkikurssilla opiskelijat saivat kuulla urapoluista, sijoittamisesta, Suomen ja maailman taloustilanteesta ja ajankohtaisista markkinoihin vaikuttavista tekijöistä maailmalla.

Pankkikurssin päätyttyä PNK haki mukaan toimintaansa uusia jäseniä ja joukkoon valikoituikin neljä ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Pankkineuvottelukunta aloitti toimintansa uudella kokoonpanollaan heti vuoden vaihduttua. Jäsenistöä kokoontui tammikuussa Vaasan Nordean toimipisteeseen, jossa Nordean henkilökunta esitteli organisaation rakennetta ja toivotti uudet jäsenet tervetulleeksi toimikaudelleen. Samalla kertaa pidetyssä vaihtokokouksessa tutustutettiin aloittavat jäsenet toimintaan, käytiin läpi menneen vuoden tapahtumia ja PNK:n roolia yliopistossa sekä ideoitiin tulevaa yhdessä PNK:n jäsenten ja Nordean henkilökunnan kanssa. PNK:n toiminta perustuu tiiviiseen yhteistyöhön Nordean kanssa ja opiskelijoiden talouselämän tuntemuksen edistämiseen, ja näitä seikkoja oli tarkoitus korostaa myös vuonna 2015. PNK on mukana monissa eri yliopiston järjestöjen toteuttamissa tapahtumissa, mutta sen lisäksi se järjestää myös omia, talousmaailmaan liittyviä tilaisuuksia.

Kevään näkyvin ja tärkein opiskelijoille suunnattu tilaisuus oli PNK:n ja Nordean yhteisesti organisoima Sijoitusilta. Nordean Private Bankingin sijoitusjohtaja Samuel Broman kertoi Sijoitusillassa sijoittamisen alkeista sekä ajankohtaisista näkymistä maailmantaloudessa ja osakemarkkinoilla. Sijoitusilta keräsi runsaasti osallistujia ja tapahtumassa kuultiin paljon opiskelijoiden kysymyksiä, kommentteja ja näkemyksiä aiheeseen liittyen. Sijoitusilta oli jälleen onnistunut tilaisuus ja sellainen aiotaan järjestää varmasti myös tulevana vuonna!

Pankkineuvottelukunnan jäsenille tarjoutui kevään aikana ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan Nordean Private Bankingin järjestämille kuukausittaisille Sijoittajan aamukahveille. Private Bankingin edustajat esittelevät aamupalan ohessa Nordean päivitettyä sijoitusstrategiaa, ajankohtaisia sijoitusaiheita ja käytännön vinkkejä osakemarkkinoille. Sijoittajan aamukahvit ovat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä tietopaketteja. Sijoittajan aamukahvien lisäksi PNK:n jäsenet pääsivät perinteiseen tapaan yhdeksi päiväksi tutustumaan asiakasneuvontaan Nordean konttorille. Asiakasneuvonnassa jäsenet saivat tutustua pankissa työskentelyyn ja erilaisiin pankissa hoidettaviin tehtäviin. Asiakasneuvonnan ohessa testattiin asiakkaiden tietämystä Nordean konsernista tietokilpailun avulla ja kerrottiin heille yliopistostamme ja PNK:n toiminnasta.

Syksyllä PNK:n toiminta jatkuu edelleen kiinteän yhteistyön kehittäjänä yliopiston, opiskelijoiden ja talousmaailman välillä! PNK pyrkii näkymään etenkin uusien opiskelijoiden keskuudessa. Keväällä PNK toimi rastinpitäjänä Wykypäivillä, syksyllä varmasti fukseille suunnatuissa erilaisissa tapahtumissa. Pankkineuvottelukunta toivottaa kaikki opiskelijat vuosikurssiin tai tiedekuntaan katsomatta lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan tapahtumiinsa ja tutustumaan toimintaansa!

Aurinkoista kesää kaikille,
Anna, tiedostusvataava