kuva haalarimerkistä

MENNEITÄ SEIKKAILUITA

SYKSY 2010

JÄRJESTÖMESSUT

20-21.9.2010 Vaasan yliopisto järjesti uusille opiskelijoille järjestömessut ja Vyy Scouts oli myös mukana esittelemässä toimintaansa uusille ja vanhoille opiskelijoille. Tietysti myös mainostettiin syksyn tulevia tapahtumia. Toiminta herätti paljon kiinnostusta ja kyselyitä toiminnasta tuli kiitettävästi. Vyy Scouts järjesti järjestömessujen yhteydessä arpajaiset, jonne hallitus oli hankkinut pääpalkinnoksi 25 € arvoisen lahjakortin Intersport myymälään.

PELI-ILTA

28.9.2010 Vyy Scouts järjesti lautapeli-illan Puuvillan kerhohuoneella. Tarjolla oli pientä naposteltavaa ja lautapeleinä sananselityspeli Alias ja tietokilpailu Trivial Pursuit.

KASTAJAISET

29.9.2010Vyy Scouts oli mukana kastajaisissa pitämällä rastia uusille opiskelijoille. Rastilla joukkueiden piti suorittaa kuminauhapujottelua ja hyvästä suorituksesta sekä lahjonnasta hallitus antoi runsaalla kädelle myös pisteitä.

SYYSVAELLUS LEVANEVALLA

15-17.10.2010 Vyy Scouts järjesti perinteisen syysvaelluksen. Tällä kertaa kohteena oli Levanevan luonnonsuojelualue Laihian ja Kurikan alueilla. Levaneva on Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan suurin soidensuojelualue ja sen lisäksi alueelta löytyy mäntyvaltaisia kangassaarekkeita ja yhtenäisempiä metsäalueita. Scoutsit yöpyivät Rajavuoren erä- ja retkeilykeskuksen mökissä. Ohjelmassa oli ennen kaikkea vaellusta, unohtamatta muuta mukavaa yhdessäoloa nuotion ja erilaisten lautapelien äärellä. Ohjelmassa oli myös saunomista, grillausta ym. Osallistujien joukosta iso osa oli vaihto-opiskelijoita, jotka lähtivät katsastamaan innoissaan Suomen luontoa.

SEINÄKIIPEILY

Syksyn lajikokeiluksi Vyy Scoutsin hallitus oli valinnut seinäkiipeilyn. Kiipeily järjestettiin Vaasan vesitornissa yhteistyössä paikallisen kiipeilyseura, High Sportin, kanssa 16.11.2010. Laji herätti runsaasti kiinnostusta ja liput vietiin lipunmyynnissä aivan käsistä. Onnekkaita osallistujia oli 15 henkilöä ja kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan kiipeilyä ainakin kerran illan aikana. Innokkaimmat osallistujat kiipesivät jopa neljä-viisikin kertaa. Yläköysiseiniä tornista löytyi kolme, joista pisin oli jopa noin 17 metriä!

KOKKAUSILTA

24.11.2010 Vyy Scouts järjesti kokkausillan, tällä kertaa teemana oli japanilainen ruoka. Osallistujat pääsivät tekemään itse ja maistamaan sushia, misokeittoa ja kasvisnuudeleita kahden japanilaisen vaihto-oppilaan opastuksessa. Osallistujia oli yhdeksän ja ilta sujui rattoisasti!

VUOSIKOKOUS JA PIKKUJOULUT

2.12.2010 Vyy Scouts järjesti tapansa mukaan vuosikokouksen sekä pikkujoulut. Vuosikokouksessa aiheena oli kulunut vuosi ja sen mukanaan tuoma toiminta. Scoutsien toimintaa tarkasteltiin lähemmin talouskertomuksen, tilinpäätöksen sekä toimintakertomuksen muodoissa. Lisäksi vuosikokouksessa valittiin uusi Vyy Scouts hallitus vuodelle 2011! Pikkujoulut pääsivät vauhtiin kokouksen jälkeen ja luvassa oli mm. saunomista, jouluinen tietovisa sekö lautapelejä. Ja tietenkin tarjolla on myös glögiä, pipareita, joulutorttuja ja muuta pientä naposteltavaa!

KEVÄT 2010

KOKKAUSILTA

Vyy Scoutsilaiset pääsivät nauttimaan eksoottisesta suomalaisesta ruoasta, kun Vyy Scouts järjesti 28.1. kokkausillan, jossa pääruokana toimi itsemetsästetty fasaani! Herkuttelijoita kokoontui reilu kymmenen ja ruokalistana toimi fasaani lohkaperunoiden, salaatin ja itsetehdyn, uunituoreen leivän kera! Jälkiruokana herkuteltiin marjarahkalla. Fasaani oli monelle osallistujalle uusi kokemus ja ruoka hupeni parempiin suihin alta aikayksikön.

AVANTOUINTI

Helmikuun alussa 10.2. Vyy Scoutsien hallitus järjesti ensimmäisen lajikokeilun ja kyseessä oli viime vuodelta suosion saanut avantouinti! Uudet ja kokeneemmat osallistujat pääsivät nauttimaan virkistävästä merivedestä sekä saunan lämmöstä, kun teimme yhteistyössä avantouintiseura Vaasan Pigviinien kanssa lajikokeilun avantouinnin saloihin. Noin 15 osallistujaa, joista osa oli mm. vaihto-oppilaita, uskaltautuivat tarttua haasteeseen ja jokainen pääsi kokeilemaan, miltä kylmä merivesi keskellä lumihankea tuntuu! Onneksi tarjolla oli myös lämmin sauna, johon pääsimme lämmittelemään uintikokemuksen jälkeen. Avantouinnin jälkeen Vyy Scouts muisti pienellä lahjoituksella avantouintiseuraa saunan ystävällisestä lainauksesta.

PULKKAMÄKI

Tiistaina 2.3. Vyy Scoutsit päättivät ottaa talvesta ja lumesta kaiken irti ja iloinen porukka suuntasi kohti Gerbyn pulkkamäkeä! Alkumatka taitettiin mukavasti pyörillä ja auto kyyditsi mäenlaskutavarat valmiiksi mäen juurelle. Hauskaa oli ja termospullo lämmintä kaakaota kruunasi reissun!

KEILAUS

Kevään toinen lajikokeilu koettiin torstaina 11.3, kun Scoutsit järjestivät keilausta Hietalahden keilahallissa. Keilausaikaa oli varattu poppoolle tunti ja ratoja kolme, joten jokainen osallistuja pääsi saamaan tuntumaan keilauksen saloihin. Kaikki saivat keiloja kaadettua, eikä kenenkään keilapallo eksynyt väärään suuntaan :)

VAELLUS JA MELONTARETKI KARSTULAAN

Vyy Scoutsit suuntasivat vappuviikon jälkeen 5.5.-7.5. kahden yön vaellus- ja melontaretkelle Karstulaan, Keski-Suomeen. Pääsimme nauttimaan keväisestä luonnosta ja laineiden liplatuksesta, sillä mökkimme sijaitsi aivan järven rannalla. Ensimmäisenä iltana ohjelmaan kuului grillailua, makkaran paistoa, saunomista, lautapelejä sekä leppoisaa yhdessäoloa. Lisäksi halukkailla oli mahdollisuus kokeilla melontaa! Torstaina oli retken vaelluksen vuoro, kun osallistujaporukka suuntasi vaeltamaan Pyhä-Häkin kansallispuistoon. Pyhä-Häkki on koskemattomien aarniometsien ja ikivanhojen puiden puisto, jossa pääsimme ihailemaan jopa 200-vuotta vanhoja ikimetsiä. Luontopolku oli pituudeltaan 6,5 kilometriä. Vaelluksen jälkeen palasimme takaisin mökille, jossa iltaohjelmassa kuului saunomista, grillaamista, lättyjen paistoa, lautapelejä sekä melomista! Perjantaina paikkailimme tavarat ja suuntasimme takaisin kotiin!


Syksy 2009

Öjenin luotopolku

31.10. Scoutsit suuntasivat nauttimaan kirpeästä syyspäivästä Öjenin luontopolulle. Retki houkutteli mukaan yli kymmenen innokasta osallistujaa. Sää oli mitä mahtavin: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja maasto kimalteli kauniina kuuran peittämänä. Luontopolkua kierrettiin rennossa hengessä jutustellen ja luonnon rauhasta nauttien. Polun varrella pidettiin myös pieni evästauko nuotion äärellä, jonka jälkeen jaksettiin taas jatkaa patikointia ennen paluuta kaupungin vilskeeseen.

Kokkausilta

Järjestimme ma 26.10 kokkausillan lähiruoka-periaatteella, johon osallistui seitsemän innokasta kokkaajaa. Pääruoaksi teimme lähes itse kaadetusta hirvestä palapaistia, jota oli jo muutamia tunteja aikaisemmin alettu valmistamaan. Palapaistin lisukkeeksi teimme porkkanaraastesalaattia sekä teeleipiä ja tietysti keitimme omasta maasta kaivettuja perunoita, lisänä oli vielä itsepoimittuja puolukoita. Jälkiruoaksi paistoimme lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kera, nam!:) Kokkausilta oli erittäin onnistunut maittavien ruokien ja hyvän tiimityöskentelyn ansiosta. Lauantaina on sitten vuorossa päiväretki Öjenin luontopolulle!

Vaellus Lauhanvuoren Kansallispuistossa

Lähdimme perjantaina 25.9 kohti Kauhajokea, retkelle lähti 10 henkeä ja ahtauduimme kaikki kahteen pieneen autoon. Kaupan kautta pääsimme varaamallemme mökille, mutta perjantaina emme vielä vaeltaneet vaan pelailimme trivial pursuitia sekä teimme pizzaa ja tutustuimme retkiporukkaan. Lauantaina lähdimme hyvissä ajoin kohti Lauhavuoren kansallispuistoa, mutta pienen mutkan kautta pääsimme vaeltamaan hieman ajateltua myöhemmin. Vaelsimme yhdessä päivässä n. 20 kilometriä, eväsleipien ja hernekeiton voimalla. Matka oli pitkä, mutta yksikään ei inahtanutkaan matkan raskaudesta vaan kaikki tsemppasivat reitin loppuun saakka. Kansallispuisto oli upea vaihtuvine maisemineen, lähteineen ja kivijatoineen sekä näkötorneineen. Illalla teimme vielä ruokaa, paistoimme makkaraa sekä saunoimme, uni tuli rankan reissun jälkeen nopeasti. Sunnuntaina palasimme takaisin Vaasaan iloisin mielin onnistuneen vaelluksen ansiosta.

Järjestömessut ja kastajaiset

Scoutsien hallitus osallistui 15.9 Mathildan aulassa järjestetyille järjestömessuille. Karkkien voimin onnistuttiin haalimaan muutama uusi jäsen Scoutseille. Totutusti Scoutsit olivat pitämässä rastia kastajaisissa 17.9, rastina oli tuttu Speden pelien kuminauhapujottelu. Erityisen mieleenpainuvaa kastajaisissa oli yhden ryhmän erittäin onnistunut lahjonta!

Kevät 2009

Avantouinti

Vyy Scoutsien uusi hallitus järjesti ensimmäisen tapahtumansa 2.2 ja kyseessä oli heti silkkaa extremeä eli avantouinti jäätävään mereen. Jokainen paikalle saapunut uskaltautui saunan lämpimistä löylyistä avantoon palaten sieltä virkistineenä takaisin lauteille. Pienellä kolehdilla muistettiin avantouintiseuraa saunan ystävällisestä lainauksesta.

Paintball

Vaarallisia tilanteita oli luvassa, kun Scoutsit järjestivät paintball-pelit yhteistyössä Vorun kanssa 14.2. Paikalle saapui runsas joukko maalia ja mustelmia pelkäämättömiä opiskelijoita ja pelit saatiinkin pystyyn ammattilaisen avustuksella, joka tosin laittoi osallistujat odottamaan itseään, TUNTEJA! Päälimmäisenä kaikille jäi kuitenkin positiivinen kuva pelistä, olihan kyseessä uusi kokemus valtaosalle.

Himoksen reissu

Vyy-Scoutsit järjestivät koko viikonlopun kestäneen hiihto- ja laskettelureissun Himokselle 13-15.3. Mukaan pakattiin täysi tila-autollinen tavaroita ja ihmisiä, jotka suuntasivat nokkansa kohti Jämsänkoskea ja Himoksen laskettelukeskusta. Kaikki kuusi osallistujaa kävivät testaamassa rinteiden kunnon vähintään yhtenä päivänä, toisille laskettelu oli uusi kokemus tai ainakin viime kerrasta oli kulunut jonkin aikaa. Toiset taas olivat jo kokeneempia ja lumilautailukin sujui heiltä. Hiihtämässä käytiin sekä yhdessä että erikseen ja mökkeillen sujui loppuaika, mikä maltettiin pysyä pois ulkoa. Säät suosivat retkeilijöitä ja takaisin palattiin onnellisina mutta väsyneinä.

Öjenin luotopolku

Scoutsit järjestivät keväällä myös miniretken öjenin luontopolulle. Yliopistolta pyöräiltiin ensin Öjeniin Vaskiluotoon, josta jatkettiin jalan luontopolkua pitkin. Retki ei sujunut ilman ongelmia, sillä vaikka keskustassa oli jo sulaa, oli polku puiden suojan ansiosta vielä lumen ja jään peitossa. Suo ja pitkospuut olivat osittain veden varassa, jonka tuloksena osa porukasta joutui jatkamaan matkaa osittain märin jaloin. Onneksi yhteistyöllä ja rohkeudella selvittiin vaikeistakin paikoista, joten takaisin ei tarvinnut kenenkään kääntyä. Päivä sujui leppoisasti luonnosta nauttien!

Syksy 2008

Kastajaiset

Syyskuun 17.päivänä oli Kastajaiset, johon Scoutsit osallistuivat rastillaan. Tehtävänä oli kuminauha pujottelua sekä nuotion tunnistamista eivätkä joukkueet unohtaneet lahjontaakaan. Rasti herätti kiinnostusta varsinkin kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa.

Järjestömessut

23. päivä syyskuuta scoutsit osallistuivat järjestömessuille. Houkutukseksi oli rakennettu nuotio, jonka tunnistamisesta palkittiin ja kaikki saivat osallistua arvontaan, johon sponsorit olivat lahjoittaneet mahtavia palkintoja. Kaikki halukkaat saivat myös esitteen VYY-Scoutseista sekä tietoa tulevista tapahtumista.

Syysinfo

30. syyskuuta järjestettiin infotilaisuus kaikille toiminnasta kiinnostuneille. Osa hallituksesta esittäytyi ja kannusti mukaan uusia jäseniä. Ilta meni nopeasti Trivial Pursuitin parissa sekä tulevista retkistä puhuessa ja niitä suunniteltaessa. Kaikilla oli mahdollisuus tuoda omia ideoita ja ajatuksia Scoutsin toimintaan.

Vaellusretki

10.10- 12.10. 2008 VYY-Scouts järjesti retken Salamajärven kansallispuistoon, jossa vaellettiin noin 20 kilometriä ja päästiin nauttimaan luonnon rauhasta. Scoutsit yöpyivät vuokramökissä järven rannalla ja purkivat koulupaineitaan muun muassa saunomalla, lautapeleillä sekä ruuanlaitolla.

Pikkujoulut

9.12 Järjestettiin Vyy-Scoutsien pikkujoulut ja vuosikokous perinteiseen tapaan Leipiksellä. Joulutorttujen, glögin ja sipsien syönnin lomassa valittiin Vyy-Scoutsien vuoden 2009 hallitus ja kerrattiin kuluneen vuoden antia. Virallisen osuuden jälkeen oli leikkimielisten kilpailujen vuoro ja jokainen osallistuja sai jotain pientä kotiin viemiseksi:)

Kevät 2008

VYY-Scoutsien kevät sujui letkeästi hallituksen järjestämän toiminnan merkeissä. Tässäpä muutama makupala keväästä.

Keilailu

Keilailun saloihin tutustuttiin alkukeväästä paikallisessa hallissa. Nähtiinpä muutama täyskaatokin! Valitettavasti, ainakin eräällä yksilöllä, oli hieman ongelmia pallojen kanssa: ne kun eivät tuntuneet menevän olleenkaan sinne, minne oli tarkoitus. Iltaa vietettiin hyvän yhteishengen kannustamana, eivätkä pienet epäonnistumiset haitanneet enää ketään.

Peli-ilta

VYY-scoutsit järjestivät peli-illan Callessa 2.4.2008. Paikalle ilmestyi mukavasti niin uusia kuin vanhojakin scoutseja, ja aika kului nopeasti lautapelien merkeissä samalla huurteista nauttien. Voittajat ratkottiin tiukoissa otteluissa muun muassa Trivial Pursuitin osalta hauskanpitoa unohtamatta.

Wyky-päivä 2008

Scoutsit osallistuivat huhtikuussa rastia pitämällä myös perinteikkääseen WYKY-päivään, jolloin joukkueet ottivat toisistaan mittaa Tropiclandian pihalla. Tapahtumassa oli opiskelijoita eri yliopistoista ympäri Suomea. Scoutsien urheilullinen rasti ei jättänyt ketään kylmäksi tyylipuhtaine suorituksineen. Myös rakkaalle maskotillemme luovat joukkueet keksivät mahtavan nimen. Loppuhuipennuksena halukkaat pääsivät pulikoimaan Tropiclandiaan ja Fontanassa meno jatkui, mistä scoutsejakin oli bongattavissa.

Vuosi 2007

VYY-Scouts vietti pikkujouluja 27.11. ja samalla pidettiin myös kerhon syyskokous.
Seitsemisen reissu Lue lisää



Vuosi 2006

Pikkujoulut ja vuosikokous 15.12.2006
Luontoretki Öjenin vanhaan metsään Lue lisää.
Lajikokeilu: Ampuminen
Hiihto/laskettelureissu 2006 Lue lisää.


Vuosi 2005

Pikkujoulut ja vuosikokous 7.12.2005
Leffailta 24.11.2005
UKK-vaellus 25.-30.8.2005 Lue lisää.
Laavuretki 4.-5.5.2005
Osallistuminen vappusoutuihin Katso kuvia.
Pyöräretki Öjenin luontopolulle 22.4.2005
Peli-ilta 19.4.2005
Laskettelu/hiihtoreissu maaliskuulla
Lajikokeilu: curling 17.2.2005 Katso kuvia.

Lue aikaisemmista seikkailuista arkistosta.

Katso kuvia tapahtumista ja muistele vanhojen hyvien(?) aikojen hulluja tempauksia.