4.2 rekrytointikokeilu
rekrytointikokeilu
 
työttömyysetuuden saajalle tarkoitettu palvelu, jonka avulla työnantaja ja työnhakija voivat arvioida työnhakijan soveltuvuutta työtehtävään ja työyhteisöön ennen työsopimuksen tekemistä tilanteessa
 
Työnhakija ja työnantaja ehdottavat rekrytointikokeilun järjestämistä TE-toimistolle, jonka täytyy hyväksyä kokeilu ennen sen aloittamista. Rekrytointikokeilu on tarkoitettu tilanteeseen jossa työnantaja on oikeasti palkkamassa uusia työntekijöitä. 
Rekrytointikokeilu ei ole työttömyysturvalaissa tarkoitettu työllistymistä edistävä palvelu, joten sen ajalta ei makseta korotettua työttömyysetuutta palveluun osallistumisen perusteella eikä palvelua voida lukea mukaan työssäolovelvoitteeseen. Koska palvelu on vapaaehtoinen, ei siitä kieltäytymisestä tai sen keskeyttämisestä aiheudu työttömyysturvaseuraamuksia. Kokeiluun osallistuva menettää kuitenkin  työttömyysetuuden, jos hän kieltäytyy kokeilun aikana tai sen jälkeen kokeilun järjestäjän tai TE-toimiston tarjoamasta työstä ilman pätevää syytä.
Koska työnhakijalla ei ole velvollisuutta osallistua rekrytointikokeiluun työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä, sen ajalta ei makseta kulukorvausta. TE-toimisto ei voi myöskään myöntää korvausta matka- ja yöpymiskustannuksista, jotka aiheutuvat rekrytointikokeiluun hakeutumisesta. Rekrytointikokeilu voi kestää samalla kokeilun järjestäjällä enintään kuukauden. Rekrytointikokeilu työllistymistä tukevana palveluna on määräaikainen ja voimassa vuoden 2017 alusta vuoden 2018 loppuun.
 
 
 
Lähteet:
Rekrytointikokeilulla työsuhteeseen (14.3.2017); Rekrytointikokeilun käytännöt ja säädökset (21.2.2017)