vaiheittain oppiminen
vaiheittain oppiminen; kolmen päivän rytmi
steinerpedagogiikassa kolmivaiheinen tapa oppia, joka antaa oppilaalle aikaa ja tilaa omaksua käsitteet prosessinomaisesti sulattamalla unohtamisen, luovan muistamisen ja yksilöllisten kokemusten kautta ja jonka tarkoitus on luoda opetettavista aineista maailman mielekkyyden kokemiseen myötävaikuttavia kokonaisuuksia
Vaiheittain oppiminen  järjestetään yleensä usean päivän kestäväksi seuraavalla tavalla:
1.vaihe: ensimmäisenä päivänä opettaja esittelee uuden materiaalin tai ohjaa oppilaita tiettyyn oppimiskokemukseen. Oppilaat ottavat uuden sisällön vastaan ja kokevat sen, ja tunnin lopussa toivotaan heidän antavan sen painua keskittyneestä tietoisuudesta muistin syvempiin kerroksiin.
2. vaihe: toisena päivänä oppilaita kehotetaan muistelemaan mitä heille viimeksi esitettiin. Heidän keskustellessaan asiasta, palauttaessaan sen muistiinsa ja puntaroidessaan sitä heitä rohkaistaan luovasti ilmaisemaan oppimansa.
3. vaihe: seuraavina päivinä, viikkoina tai joissain tapauksissa vuosina toteutettavassa vaiheessa keskitytään yhä enemmän käsitteelliseen maailmaan. Opettaja ohjaa oppilaita kohti käsitteen tai tieteellisen lainalaisuuden tunnistamista erilaisten kokemusten, arviointien ja näkökulmien kautta. Kolmannessa vaiheessa ensimmäisen vaiheen aikana aloitettu oppiminen muuntuu eläviksi, liikkuviksi ja todellisuuteen pohjaaviksi käsitteiksi.
graphicgraphic